Nopeus on valttia niin yleisurheilukentällä kuin futisviheriölläkin. TPS:n laitapelaaja Silja Jaatinen kuuluu Suomen U23-jalkapallomaajoukkueeseen ja on yleisurheilun nuorten Suomen mestari. Jaatisen tarina on erinomainen esimerkki siitä, miten kahden lajin harrastaminen tukee urheilijan kasvua ja kehitystä.
Espoossa syntynyt Silja Jaatinen, 21, on ollut pienestä saakka liikunnallinen ja kiinnostunut urheilusta. Jaatinen innostui jalkapalloharrastuksesta sisarustensa kautta, joita hän ihaili ja jotka myös pelasivat futista. Pihapelit olivat Jaatisen lapsuudenkodin naapurustossa kova sana pienestä pitäen ja pelit olivat käynnissä harva se päivä.
– Lapsuuteni oli todella kivaa aikaa. Pelattiin naapureitten, siskoni ja veljeni kanssa pihalla futista, Jaatinen kertoo.
Jaatisella on futiksen ohella vankka yleisurheilutausta. Yleisurheilun hän aloitti, kun huomasi olevansa nopea ja tiesi, että pystyy hyödyntämään nopeuttaan juoksuradalla. Jaatisen ensimmäinen yleisurheiluseura oli Espoon Tapiot, mutta valmentajan lopetettua hän vaihtoi vielä muutamaksi kaudeksi Helsingin IFK:n väreihin. Jaatinen pääsi juhlimaan viestijuoksun juniorien Suomen mestaruutta molempien seurojen riveissä. Yleisurheilutaustasta on ollut hyötyä myös jalkapalloviheriöllä.
– Parhaat muistot ovat kaikista kisamatkoista, kun on päässyt viettämään koko viikonlopun kisakentillä kavereiden kanssa kannustamassa muita. Tietenkin myös kaikki Suomen mestaruudet ja viestikisat ovat parhaimpia muistoja! Yleisurheilussa on paljon oheistreeniä, kehonhallintaa ja lihasten aktivointia, mikä on edesauttanut jalkapallossa varmasti estämään loukkaantumisia. Totta kai myös nopeus ja voimantuotto on kehittynyt yleisurheilussa, Jaatinen sanoo.
Jaatiselle suurin tuki urheilu-uran aikana ovat olleet hänen omat vanhempansa, jotka ovat aina kannustaneet ja kuskanneet pitkiäkin matkoja. Pienestä espoolaislähiöstä oli pitkä matka treeneihin Helsingin keskustaan.
– Vanhempani ovat kuskanneet aina joka paikkaan, ja ruoka oli aina valmiina treeneistä kotiin tullessa. On ollut tärkeää, että vanhemmat ovat kannustaneet ja tukeneet minua aina. He tekevät sitä edelleen, kun tulevat lähes aina katsomaan kaikki koti- ja vierasottelut.
Vanhempien lisäksi myös valmentajat ja seurat ovat olleet suurena tukena ja auttamassa Jaatista hänen urheilu-urallaan. Yleisurheiluseurat ja -valmentajat tiesivät jalkapallon olevan Jaatisen ykköslaji ja kannustivat häntä menemään peleihin.
Suurin esikuva Silja Jaatiselle on ollut hänen oma isosiskonsa. Jaatisen siskokset pelasivat vanhemmalla iällä myös vastakkain.
– Oli kiva päästä näkemään, miten pärjää viisi vuotta vanhempaa siskoa vastaan. Pelin aikana emme kuitenkaan kuin pari kertaa saaneet yksi vastaan yksi -kamppailuja keskenämme.
Maalin makuun heti liigadebyytissä
Silja Jaatinen on nuoresta iästään huolimatta kokenut jo monia hienoja hetkiä jalkapallon parissa. Hän oli voittamassa Helsingin Jalkapalloklubin juniorijoukkueen kanssa Etelä-Länsi-liigaa, joka on ikäluokan korkein sarjataso. Samaisella kaudella Jaatinen matkusti HJK:n mukana Espanjaan kovatasoiseen turnaukseen, ja kohtasi siellä kansainvälisiä huippujoukkueita.
Jaatinen on junioriurallaan voittanut T18-ikäluokan SM-sarjan kahdesti vuosina 2018 ja 2020. Hän oli 2018 vuoden nuorempi kuin sarjan muut pelaajat, mutta oli joukkueen mukana ja sai peliminuutteja. Kaudella 2020 hän oli suuressa roolissa toimien joukkueensa kapteenina.
– Joukkue oli tosi ihana, ja minulla on ikävä sitä ryhmää. Olimme aika ylivoimaisia sarjassa ja pystyimme pelaamaan omaa peliämme. Se kantoi meidät silloin mestaruuteen, Jaatinen muistelee.
Jaatiselle on jäänyt monia hyviä muistoja juniorivuosien turnauksista. Kotimaan suurturnauksessa, Helsinki Cupissa, Jaatinen pääsi toimimaan HJK:n kapteenina, ja hänet palkittiin turnauksen päätteeksi ikäluokan parhaana pelaajana.
– Mieleenpainuvimpia futismuistojani tähän mennessä ovat B-junnujen Suomen mestaruudet sekä kaikki junnuvuosien turnaukset. Rakastin kesällä vaan hengata turnauspelien väleissä, syödä eväitä ja ottaa aurinkoa.
Jaatisen liigadebyytti tapahtui HJK-paidassa kauden 2021 avausottelussa Jyväskylän Pallokerhoa vastaan. Jaatinen iski ensimmäisen liigamaalinsa heti ensimmäisessä pelissään. Samaisella kaudella hän vakiinnutti oman paikkansa HJK:n edustusjoukkueen vahvuudessa. Jaatinen pelasi kauden mittaan yhteensä 20 ottelussa ja vastuu kasvoi kauden edetessä.
– En oikein muista, millainen se tunne oli, kun kentälle pääsin. Oli se siistiä, mutta en ajatellut sitä liikaa. Olihan se kivaa, että maali tuli tehtyä heti ekassa pelissä, muistelee Jaatinen liigadebyyttiään.
Opinnot toivat Turkuun
Jaatinen saapui Turkuun ja Tepsiin kesken viime kauden. Turkuun hänet toivat viime syksynä alkaneet materiaalitekniikan opinnot Turun yliopistossa. Ensimmäisen lukuvuoden aikana Jaatinen on saanut yhdistettyä opiskelun ja jalkapallon jopa paremmin kuin odotti.
– Aika rankkaa on ollut, varsinkin alku, mutta kun tenttejä ei ole, niin se helpottaa vähän. Lähes joka päivä pitäisi kuitenkin palauttaa jotain tehtäviä. Yliopistossa voi onneksi mennä omaan tahtiin ja ottaa myös vähemmän kursseja, joten opiskelun saa hyvin yhdistettyä myös futikseen.
– Tekniikan ala on tosi laaja tutkinto. Diplomi-insinöörin tutkinnon suorittaneista on kova kysyntä ja he voivatkin tehdä monenlaisiin asiantuntija- ja tutkimustöitä. Itseäni kiinnostaisi eniten tutkimustyö ja projekti-insinöörin tehtävät, Jaatinen tuumaa.
Pääkaupunkiseudulla koko ikänsä asunut Jaatinen on sopeutunut Turkuun hyvin. Erityisesti hän pitää siitä, että liikkuminen kaupungissa on helppoa ja nopeaa. Vapaa-aikaansa Jaatinen viettää usein kavereidensa kanssa. Toisinaan hän lähtee myös Espooseen ystävien ja perheen luokse. Vapaa-aika on kuitenkin hieman kortilla opintojen ja jalkapallon yhdistämisen vuoksi.
Jaatinen nousi heti Tepsiin saapuessaan isoon roolin ja oli yhdessä joukkuekavereidensa kanssa nostamassa Palloseuraa Kansalliseen Liigaan täksi kaudeksi. Viimesyksyinen liiganousu oli Jaatisen mukaan mustavalkoiselle turkulaisjoukkueelle hieno yhteinen kokemus, joka kantaa positiivisella tavalla myös tähän kauteen.
– Olen päässyt hyvin joukkueeseen mukaan ja viihtynyt erinomaisesti. Mielestäni meillä on hyvä ja yllätysvalmis joukkue koossa.
Jaatisen vahvuuksia kentällä ovat tietysti yleisurheilussakin kehittynyt nopeus sekä hyvä vasen jalka. Jaatinen kantaa TPS:ssä erikoistilannevastuuta, ja hänen antamistaan kulmapotkuista onkin syntynyt jo useampi komea maali tällä kaudella. Pelinluku, sinnikkyys ja hyvä kunto ovat vahvuuksia, joita ei pidä Jaatisen kohdalla vähätellä.
– Pelinluku, sinnikkyys, nopeus ja hyvä kestävyyskunto ovat vahvuuksiani. Pelikentällä teen aina kaikkeni sen eteen, että pärjäämme mahdollisimman hyvin joukkueena.
Unelmana kulkea maajoukkuepolku huipulle asti
Jaatinen pelasi tänä keväänä ensimmäisen pelinsä Suomen U23-maajoukkueessa, joka on seuraava joukkue A-maajoukkueen eli Helmareiden takana. Hän pääsi helmikuussa pelaamaan täyden ysikymppisen, kun U23-maajoukkue kohtasi maaottelussa Tanskan. Maajoukkuetapahtumissa tavatut muut tavoitteelliset nuoret pelaajat ovat antaneet vielä lisäpotkua Jaatisen omalle uralle.
Jaatinen on aiemminkin ollut mukana nuorisomaajoukkuetoiminnassa. Tulevaisuudentavoitteena ja unelmana hänellä on nousu A-maajoukkueeseen, mutta liikaa paineita hän ei siitä ota.
– Haluan totta kai edetä futisuralla niin pitkälle kuin mahdollista, mutta katsotaan, mihin se minut vie. Totta kai olisi unelmana pelata A-maajoukkueessa jonain päivänä.
Teksti: Niklas Saarinen
Kuvat: Janne Hirvensalo, Kalevi Hämäläinen ja Silja Jaatisen kotialbumi