Juho Lähde aloittaa TPS:n uutena vastullisuuskoordinaattorina

Juho Lähde liittyy TPS jalkapallon taustajoukkoihin ensi maanataina uuden vastuullisuuskoordinaattorin roolissa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu TPS:n oman yhteiskuntavastuullisen ohjelman rakentaminen ja koordinointi. Ohjelman pääpaino on ympäristö- ja sosiaalipuolen asioissa.

– Minun vastuulleeni kuuluu TPS:n yhteiskuntavastuullisen ohjelman rakentaminen, koordinointi ja toimeenpano, yhdessä muiden TPS:n seuratoimijoiden kanssa. Esimerkkeinä esille nousevat seuran hiilijalanjäljen minimointi sekä pelaajille suunnatut mielenterveyspalvelut. Pelkät puheet eivät enää riitä, vaan näihin asioihin pitää oikeasti puuttua ja myös toimia, Lähde alleviivaa.

Lähde rakentaa ja koordinoi projektia omien opintojensa rinnalla. Lähteen hallintotieteiden opinnot Vaasan yliopistolla ovat jo loppusuoralla. Hänen hallintotieteiden maisterin tutkinnosta puuttuu enää muutama kurssi sekä gradu päälle. Lähteen erikoisalaa on nimenomaan sosiaali- ja terveyspuolen hallinto.

Lähteen palkkaamisen mahdollistaa alkuun TPS:n yhteistyökumppani Martti HR. Tavoitteena on, että Lähteen toimenkuvaa rahoitetaan jatkossa ulkopuolisella hankerahoituksella sekä erilaisilla yritysyhteistyökonsepteilla.

-Tämä heijastaa niitä arvoja, jotka myös minulle ovat tärkeitä. Olen ylpeä siitä, että Palloseura ottaa näissä asioissa ensimmäisiä isoja askeleita. Haluaisin, että myös alueen yritykset ottaisivat asiasta kunnolla kiinni, Martti HR:n toimitusjohtaja Harri Karvinen haastaa.

Juho Lähde myöntää avoimesti, että hänen oman hienon pelaajauransa lopettamisen taustalla olivat myös mielenterveydelliset ongelmat.

– Haluan kertoa suoraan, että minulla on ollut viimeisen parin vuoden aikana mielenterveydellisiä ongelmia. Esimerkiksi uniongelmat vaikuttavat kaikkeen tekemiseen, enkä saanut pelaajana enää itsestäni parastani irti. Viime syksy oli kaikkein vaikeinta aikaa. Harjoittelin vaikeinakin aikoina välillä joukkueen mukana ja olen erittäin kiitollinen siitä, että sain olla mukana. Välillä oli kuitenkin parempi jäädä kokonaan pois, Lähde muistelee.

– Olen aina ollut pelien ja harjoitusten ulkopuolella rauhallinen, mutta pelaamiseen tarvitaan tietynlainen mielentila ja sitä ei enää löytynyt. Jokainen urheilija on yksilö ja ongelmat voivat olla hyvinkin erilaisia. On hieno asia, että voimme tehdä omassa kasvattajaseurassani uurtavaa työtä urheilijoiden mielenterveyteen, paineisiin ja jaksamiseen liittyvissä asioissa, Lähde kiittelee.

Helmikuun alussa 30 vuotta täyttävä Lähde pelasi 13 kauden aikana yhteensä 239 Veikkausliigaottelua. Lähde edusti kasvattajaseuransa TPS:n lisäksi liigatasolla myös SJK:ta ja VPS:ää.

Katso video TPS jalkapallon YouTube-kanavalta: https://www.youtube.com/watch?v=yXHVwjc8l3A

Lisää uutisia