TPS otti arvokkaat kolme pistettä kun se voitti vierasottelussa FC Jazzin lukemin 1-0. Ottelun ratkaisu nähtiin pelikellon näyttäessä jo 87. minuuttia. Jussi Aalto antoi sivuvaparin noin 25 metristä, ja epäonnekseen TPS:n entinen pelaaja, Jazzin puolustaja Ville Starck ohjasi pallon ruuhkan keskeltä omaan maaliin. Maalintekijäksi kuulutettiin ensin Mikko Hyyrynen, mutta virallisiin papereihin maali merkattiin Jazzin omaksi maaliksi.
TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kiitteli muutoksiin sopeutunutta joukkuettaan.
– Kestimme hyvin muutokset, jotka tulivat ennen peliä ja vielä pelin aikanakin. Juri Kinnusenpelikielto, Albion Ademin jääminen sivuun juuri ennen ottelun alkua sekä Miro Tenhon ja Matej Hradeckyn loukkaantumiset vaikuttivat totta kai pelaamiseemme. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että myös vaihdosta tulleet pelaajat, kuten Oskari Jakonen ja Jonni Peräaho, pystyivät tuomaan peliimme jotain uutta. Hyvä osoitus siitä, että pelaajiemme taso on hyvä ja pelipaikkojen eteen pitää antaa näyttöjä jokaisessa harjoituksessakin.
Laurikainen myönsi, että kolme pistettä ei tänään tullut helpolla.
– Ottelu oli tuttuun tapaan tosi tasainen. Helppoja voittoja ei tässä sarjassa saa, joten pitää arvostaa kolmea pistettä vieraskentältä. Pelimme ei ollut ihan niin kompaktia kuin aiemmin, mutta kestimmeOskari Forsmanin johdolla Jazzin rynnistyksen. Molemmat joukkueet hätäilivät pallollisessa pelissä liikaa, ja ottelu aaltoilikin päästä päähän niin ensimmäisellä kuin toisellakin puoliajalla. Molemmilla oli tänään siis paikkansa, mutta tällä kertaa me saimme runnottua sen erikoistilannemaalin pelin loppuun.