Jalkapallon Ykkönen jatkuu juhannustauon jälkeen huomenna perjantaina. Turun Palloseura matkaa Järvenpäähän sarjanousija Järvenpään Palloseuran vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18.30 ja sitä voi seurata suorana Ruudun kautta.
TPS pääsi juhannustauolle sarjakärkenä. TPS on kerännyt 11 ottelustaan 24 sarjapistettä. Ottelun vähemmän pelannut KTP on sarjakakkosena 19 pisteellään. Nousijajoukkue JäPS on pelannut hyvän alkukauden ja on hieman yllättäenkin sarjataulukossa kuudennella tilalla.
– Oli tärkeää, että jätkät pääsivät vähän rentoutumaan nyt juhannuksena. Pidimme viikonlopun vapaana ja palasimme treenikentille maanantaina. Tällä viikolla olemme treenanneet joka päivä. Treenit ovat sujuneet hyvin ja fiilis on ollut hyvä, kun alkukausi on mennyt hyvin, sanoo TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson.
Sarjakausi on nyt siinä vaiheessa, että TPS on pelannut yhden ottelun jokaista joukkuetta vastaan. Vastustajien niksit ja jipot ovat tulleet Tepsille tutuiksi, kuten myös TPS:n pelityyli muille joukkueille.
– Ykkönen on tasainen ja fyysinen sarja. Tasaisia pelejä on paljon ja mentaalipuoli korostuu, kun tiukat pelit pitää kääntää oman joukkueen eduksi. Erikoistilanteet ovat tänä vuonna isossa roolissa Ykkösessä, kuten ne ovat muutenkin nykyjalkapallossa. Me olemme onnistuneet hyvin erikoistilanteissa, mutta niissä voidaan olla vieläkin parempia. Erikoistilanteita treenattiin tänäänkin, Johansson kertoo.
TPS ja JäPS kohtasivat kauden toisella kierroksella pari kuukautta sitten. Tuolloin Palloseurojen taiston vei nimiinsä TPS maalein 3–0. TPS-hyökkääjä Simo Roiha latoi ottelussa puhtaan hattutempun.
JäPS on osoittanut alkukauden aikana vaarallisuutensa, sillä Osku Partosen valmentaja järvenpääläispoppoo on onnistunut voittamaan Ykkösen kärkipään joukkueet KTP:n ja EIF:n. Tällä viikolla JäPS taisteli tiukasti Suomen Cupin välieräpaikasta, mutta lopulta Veikkausliigassa pelaava FC Lahti eteni välieriin lisäajalla syntyneen voittomaalin turvin.
– JäPS on hyvä joukkue, varsinkin kotikentällään. He pelaavat hyvin organisoitua puolustuspeliä. Kyseessä on fyysinen joukkue, joka pystyy iskemään nopeasti vastaan. JäPS pelaa suoraviivaisesti ja he ovat hyviä erikoistilanteissa: rajaheitoissa, kulmissa ja vapaapotkuissa, analysoi TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson.
TPS:llä on lyhyen ajan sisään nyt kaksi ottelua, sillä perjantaisen JäPS-kamppailun jälkeen TPS pelaa seuraavan kerran jo maanantaina 4. heinäkuuta, kun Kupittaan Veritas Stadionille saapuu vieraaksi KTP. Johanssonin mukaan otteluihin keskitytään yksi kerrallaan ja nyt fokus on täysin JäPS-pelissä.
TPS:llä on jonkin verran poissaoloja loukkaantumisten vuoksi, etenkin puolustuspäässä.
– Rasmus Holma ja viime pelissä loukkaantunut Kalle Taimi ovat pidempään poissa. Juri Kinnunen ei ole vielä kunnossa. Joonas Sundman on ollut koko viikon sivussa treenivahvuudesta, Johansson kertoo.
Loukkaantumisen vuoksi sivussa on edelleen myös hyökkääjä Onnipekka Pajula. Keskikenttäpelaaja Santeri Pohjolainen on puolestaan toipunut treenivahvuuteen ja matkaa TPS-ryhmän mukana Järvenpäähän.
Ruutu näyttää JäPS–TPS-ottelun suorana lähetyksenä: https://www.ruutu.fi/stream/4098609