Jani Virtanen taas täydessä pelikunnossa

TPS:stä Udinese Calcioon vuonna 2006 siirtynyt Jani Virtanen teki Suomeen paluunsa jälkeen viime Liigacupin ottelussa ensimmäisen esiintymisensä TPS-paidassa turkulaiselle yleisölle. Vaikka Tepsille ei ottelusta pinnoja herunutkaan, Jamppa oli omaan esitykseensä kohtuullisen tyytyväinen.

– Ihan mukavasti meni ja oli ihan kiva pelata. Vähän nivunen alkoi tuntumaan, niin oli pakko tulla pois, ettei tapahdu mitään pahempaa, kiteyttää Virtanen.

Virtanen siirtyi siis Italiaan, mutta ehti pelata myös Venäjän pääsarjassa ennen paluutaan TPS:n mustavalkonuttuun. Virtanen vietti ulkomailla useamman vuoden ja tästä syystä suomalaiset pelaajat ja joukkueet eivät ole kauhean tuttuja Virtaselle. MYPA:sta löytyy kuitenkin yksi tuttu peluri, sillä Pele Koljonen on tullut Virtaselle tutuksi Suomen U21-maajoukkueesta.

– Pele on sellainen klassinen hyökkääjä. Se menee ja se menee lujaa ja tekee maaleja, kuvailee Jamppa legendaarisen Atik Ismailin poikaa.

TPS uutisoi uudistuneesta valmennusryhmästä aiemmin tällä viikolla. Rapa Rajamäen avuksi tulevat siis Diego Corpache ja ÅIFK:n päävalmentaja Simo Valakari.

– Vanhoja pelimiehiähän kaikki ovat. Hyvä kolmikko on koossa ei voi muuta sanoa. Vielä nämä uudet valmentajat eivät ole olleet paljon mukana. Corpache tosin ehti jo haukkua mun oikeaa jalkaa, ehkä ihan syystäkin, virnuilee Jamppa lopuksi.
 

Lisää uutisia