Kansallinen Liiga jatkuu lauantaina Turun Palloseuran ja helsinkiläisen PK-35:n kohtaamisella. Yläkentällä kello 16.00 pelattavasta ottelusta ei panosta puutu. TPS ja PK-35 jatkavat kamppailua ensi kauden liigapaikan varmistamisesta. Eroa joukkueilla on sarjataulukossa PK-35:n eduksi vain yhden pisteen verran, kun kolme ottelua on vielä pelaamatta. Sarjassa kahdeksantena oleva PK-35 pitää hallussaan viimeistä suoraan säilymiseen oikeuttavaa sijaa, TPS:n ollessa tällä hetkellä karsijan paikalla.
– Fakta on, että meidän täytyy peli voittaa, muuten homma ei ole enää omissa käsissä. Sitä kautta täytyy peliä lähestyä, että tällaiset jäätävien panosten pelit ovat urheilun suola ja niitä on kaikkein hienointa pelata, sanoo TPS:n päävalmentaja Siiri Välimaa.
Maajoukkuetauon myötä kummallakin joukkueella on parin viikon tauko edellisestä ottelusta. PK-35 hävisi alempaa loppusarjaa johtavalle Ilvekselle maalein 1–3. TPS puolestaan koki kaksi viikkoa sitten 0–3-tappion ONS:lle. Tepsin leirissä tauko on käytetty flunssa-aallosta toipumiseen ja oman pelin perusperiaatteiden kertaamiseen.
– Meille tuli tämä tauko ihan hyvään paikkaan, kun flunssa-aalto osui joukkueeseen syksyn tullessa. Nyt on kuitenkin saatu pelaajat aika hyvin terveiksi ja tärkeään matsiin jalkeille saadaan kilpailukykyinen joukkue.
– Treenikentällä olemme keskittyneet omaan peruspeliimme. Otteemme ovat olleet ailahtelevaisia, ja viime pelissä päästettiin aivan liian helppoja maaleja. Perusperiaatteisiin on kiinnitetty huomiota.
TPS ja PK-35 kohtasivat toisensa viimeksi syyskuun alussa alemman loppusarjan ensimmäisellä kierroksella. Helsingissä käyty kamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin, jossa molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä.
– Meillä oli siinä edellisessä kohtaamisessa pari tosi hyvää paikkaa, joista olisi peli jo voitu ratkaista. PK sai silloin ottelun viimeisellä vartilla myllyn pyörimään meidän päähämme. Ottelu olisi lopulta voinut kääntyä kummalle vain, Välimaa kertaa.
– Tulevan lauantain pelistä odotan jälleen tasaista taistelua. Avainasemassa tulee olemaan boksipelaaminen, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Se kumpi on vahvempi boksipelissä, tulee ottelun voittamaan, Välimaa ennakoi.
La 30.9. klo 16.00 TPS – PK-35, Turun Urhelipuiston Yläkenttä.
Lipunmyynti otteluun tapahtuu ainoastaan paikan päällä Yläkentällä pelipäivänä.
Ruutu näyttää ottelun suorana lähetyksenä.