Haka löi TPS:n Kupittaan kiihkeässä jännitysnäytelmässä

Veikkausliigapaikoistaan kynsin ja hampain taistelevat sarjanousijat, TPS ja FC Haka, esittivät Veritas Stadionilla juuri niin kiihkeän kamppailun pisteistä, kuin ennakkoon sopi odottaa. Valkeakoskelaiset veivät taistelun loppujen lopuksi nimiinsä lukemin 2-3. Haka meni samalla TPS:n ohi sarjataulukossa ja raitapaidat putosivat nyt vuorostaan liigakarsijan tontille.

– Hävittiin tilanteina kaikki maalit, ne oli huonoa puolustamista meiltä. Erikoistilanteet oli ihan hyviä, paljon siinä mielessä positiivistakin. Välillä valuttiin liian alas ja keskikenttä ei oikein toiminut. Oltiin fyysisesti heikkoja siellä, siinä mietittävää maanantain IFK Mariehamn-peliin, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson summasi.

– Oliko voitto ansaittu, niin, loppunumerot kertovat kuitenkin aina lopulta totuuden. Meillä oli paikat ratkaista ottelu jo aikaisemmin ja päästettiin Tepsi turhaan lopussa mukaan. Uskon, että kyllä tämä nyt tästä lähtee parempaan suuntaan, tyytyväinen Haka-luotsi Teemu Tainio valoi uskoa omiinsa.

TPS:n ja Hakan kamppailua sävytti yksi kiistanalainen tuomio. Turkulaisyleisö oli kuin raivon partaalla, kun Hakalle tuomittiin pilkku ottelun alussa. TPS:n maalin edessä sattui puhdas yhteentörmays, jonka seurauksena TPS-maalivahti Jere Koponen sai lapun ja pallo määrättiin täplälle. Pallo taakse asettui Eero Markkanen, jonka vedon Koponen torjui upeasti. Valitettavasti pallo kimmahti kuitenkin suoraan takaisin Markkasen jalkaan, jolla oli helppo työ siirtää Haka vierasjohtoon 17. minuutin kohdalla.

– Todella harvoin tuollaisesta paikasta vihelletään pilkkua, jos ikinä. Hävittiin tänään kuitenkin Markkasen fyysisyydelle, se on fakta. Se oli näiden kahden joukkueiden välinen ero, Johansson kuittasi.

TPS:n vastaus tuli kuitenkin suhteellisen nopeasti. Santeri Haarala antoi vapaapotkun vasemmalta aivan rankkarialueen rajalta. Haaralan hyvä nosto tavoitti Rasmus Holman ja tämä nikkasi pallon komeasti suoraan verkkoon 25. minuutilla.

TPS ei ollut kuitenkaan tarpeeksi skarppina maalinsa jälkeen ja seuraavaksi puolestaan Haka kuittasi TPS:n tasoituksen. 1-2-osuman viimeisteli Samuel Chidi reilun puolen tunnin kohdalla. Tauolle mentiin siis Hakan 1-2-johdossa.

Johansson teki tauolla kylmän vedon ja vaihtoi Mika Ääritalon ja Juho Lähteen kahteen Veikkausliigadebytanttiin. TPS:n oma kasvatti Santeri Pohjolainen sekä Hammarby-laina Jean tulivat keskikentälle uusina miehinä.

– Ärtsillä (Ääritalo) oli ongelmia jo puolen tunnin jälkeen ja jouduin ottamaan hänet siksi pois. Se on sääli ja pitää hyväksyä, mutta Ärtsi oli siihen asti hyvä. Ärtsillä se tasoituspaikkakin siinä ekan jakson lopussa ja terävänä hän olisi tehnyt siitä maalin, Johansson harmitteli.

– Santeri pelasi jo talvella ja oli pitkään loukkaantunut sen jälkeen. Halusin saada enemmän prässiä ja tasapainoa ekan jakson jälkeen. Nuori oma poika, joka teki hyvän debyytin, TPS-luotsi kiitteli nuorta suojattiaan.

– Jeanista näki nopeasti, että hän pallollisena sellainen pelaaja, jota me tarvitaan. Hän uskaltaa ottaa palloa haltuun ja pistämään sen omille ja tekemään tilaa muille. Hänellä on vielä loistava vasen jalka ja hän tuo sillä lisää pelaavuutta keskikentällemme.

Reilun tunnin kohdalla Hakan Markkanen puski jo illan toisen osumansa ja vieraat olivat näin jo kahden maalin karkumatkalla. TPS aloitti sen jälkeen vimmatun takaa-ajon, mutta onnistumista saatiin odotella varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille asti. TPS-toppari Aldayr Hernández oli jälleen hereillä ja hän kävi puskemassa kulman jälkitilanteesta pallon pienestä kulmasta Hakan verkkoon ottelun 89. minuutilla. TPS:n rahkeet eivät riittäneet ottelun viimeisillä minuuteilla enää kuitenkaan tasoitukseen.

TPS:llä on plakkarissa nyt kolme voittoa ja kymmenen tappiota. Hakalle voitto oli kauden toinen. Joukkueen molemmat kolmen pisteen saaliit ovat tulleet vieraskentältä. Haka on pelannut kuitenkin myös viisi tasapeliä.

TPS:n yhteistyökumppani Ravintola Mami valitsi ottelun maukkaimmaksi suoritukseksi Rasmus Holman esitykset, sillä TPS-toppari latasi komean puskumaalinsa lisäksi pallon kertaalleen myös Haka-maalin tolppaan.


Ottelukooste TPS jalkapallon YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=Us5r7p9ysRo&t=551s

Ottelukoosteen tarjoaa Siivouspalvelu Pro Duo.

Lisää uutisia