Jalkapallon Ykkösen kiivastahtinen viikko saa TPS:n osalta jatkoa ensi lauantaina, kun joukkue matkustaa FF Jaron vieraaksi Pietarsaareen. FF Jaro-TPS pelataan Pietarsaaren perinteisellä Jaakon Päivien viikolla, jolloin kaupungissa on erityinen karnevaalitunnelma ja yleensä myös korkeat yleisömäärät.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kertaalleen Turussa. TPS kairasi 29.5. FF Jarosta tämän kauden avausvoittonsa Jani Virtasen upealla vapaapotkumaalilla.
Palloseura on painanut viime ajat vahvassa myötätuulessa ja joukkue on pelannut jo tusinan verran sarjaotteluita peräkkäin ilman tappioita. Viimeksi kaatui keskiviikkona GrIFK puhtaasti 3-0. Viikko sitten TPS leipoi FC Hakan samoin lukemin. Molemmat ottelut pelattiin Turussa.
FF Jaro on ollut toistaiseksi Ykkösen ehdottomasti pahin pettymys. Nousijasuosikkeihin ennen kauden alkua lukeutunut FF Jaro on onnistunut voittamaan tällä kaudella vain kolme ottelua. Se on pystynyt voittamaan vain EIF:n, OPS:n ja IF Gnistanin. FF Jaron johto hermostui joukkueen heikkoon menestykseen ja päävalmentaja Kristian Heames sai lähteä. Hänen saappaansa täytti kakkosvalmentajan tontilta Calle Löf. Viime kierroksella olikin jo merkkejä paremmasta, kun FF Jaro venyi 1-1-tasapeliin sarjajohtaja KPV:ta vastaan niin sanotussa Rantaderbyssä.
TPS:n terveystilanne näyttää erittäin hyvältä. Ainoastaan pitkäaikaispotilas Waltteri Peltola puuttuu varmuudella ruodusta. Päävalmentaja Mika Laurikainen onkin saanut viimeisiin otteluihin myös penkille täyden rivistön pelaajia. TPS TV kävi tiedustelemassa Laurikaiselta ja aikanaan myös FF Jaroa edustaneelta Jani Virtaselta, millaisin reseptein TPS lähtee ryöstöretkelle Keski-Pohjanmaalle.
Videoennakko TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/ff-jaro-ennakko-nimekas-jaro-liiganousuun-rakennettu-joukkue/
FF Jaro-TPS pelataan Pietarsaaren keskuskentällä lauantaina 22.7. klo 17.00.
Radio Auran Aallot lähettää taajuuksillaan selostuksen ottelusta:
http://www.auranaallot.fi/
Ottelu näkyy suorana lähetyksenä myös Fanseatin ja Elisa Viihteen kanavilta:
http://www.fanseat.com/event/3323