FC TPS Turku Oy:n vuosikatsaus 2025

Kausi 2025 on takana ja uusi kausi jo käynnissä, joten lupausten mukaisesti katsomme vuosikatsauksen muodossa, miten TPS Jalkapallon edustusjoukkuetoiminnasta vastaavan taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, kausi 2025 lopulta sujui kentällä ja sen ulkopuolella.

Katsaus pohjautuu kesäkuussa julkaistuun puolivuotiskatsaukseen, joten etenemme nyt samojen otsikoiden mukaisesti.

Talous ja myynti

Yhtiön tilikausi päättyi 30.11., eikä tilinpäätös ole vielä luonnollisestikaan valmis. Ennusteen mukaisesti tulosparannus viime tilikauteen verrattuna tulee kuitenkin olemaan noin 600 000 euroa. Tulos tulee kuitenkin painumaan arviolta noin 300 000 euroa negatiiviseksi. Osakeannilla kerättiin noin 220 000 euroa, eli oma pääoma heikkenee noin 80 000 euroa.

Tuloskehitykseen vaikuttivat ennen kaikkea loppukauden myynti, joka jäi lopulta selvästi tavoitteesta, ja toisaalta myös kesällä miesten edustusjoukkueeseen ja ottelutapahtumiin tehdyt panostukset. Otteluissa oli urheilullisen menestyksen myötä suunniteltua enemmän katsomokapasiteettia avoinna, ja tällä oli vaikutuksensa niin vuokra- kuin turvallisuushenkilöstön kuluihin. Ja samoin urheilullisen menestyksen myötä joukkueeseen tehdyt panostukset (viisi uutta pelaajaa) nostivat kuluja, vaikka toki Tuomas Pippolan myynti Norjaan toi seuralle myös tuloja.

Talouden osalta kehityssuunta on siis positiivinen, ja onnistuimme tekemään merkittäviä säästöjä sekä merkittävän tulosparannuksen samalla, kun urheilullinen menestys oli miesten osalta odotukset ja tavoitteet selvästi ylittävä, ja naistenkin osalta lopulta tavoitteiden mukainen.

Työtä on talouden osalta vielä paljon tehtävänä, ja jo ennen kautta tehtyjen ennusteiden mukaisesti kausi oli taloudellisesti edelleen hyvin tiukka. Myöskään Veikkausliiga-nousu ei ole automaattinen ”hopealuoti”, vaan toimintaa on edelleen toteutettava talouden ehdoilla ja sitä pitkäjänteisesti tasapainottaen.

Organisaatio ja henkilöstö

Miesten edustusjoukkueen urheilullisen menestyksen myötä on sanomattakin selvää, että kauden suuriin onnistujiin kuuluivat niin urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen kuin ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toiminut Ivan Pinõl. Kaksikko teki rajallisilla resursseilla hienoa työtä, joka lopulta tuotti upean palkinnon.

Kentän ulkopuolella kehitysjohtaja Arttu Kairiston tekemä työ oli erittäin arvokasta, ja tekemisen taso huomattiin myös muualla – seuran kannalta harmillisella tavalla. Kairisto nimittäin sai toiselta elämänalueelta hienon työmahdollisuuden, jonka pariin hän siirtyi joulukuun alusta alkaen.

Tätä kirjoitettaessa Kairiston seuraajan rekrytointi on käynnissä, ja uusi tekijä on toivon mukaan talossa helmikuun alusta alkaen.

Sisäänpäinkin on kuitenkin ollut liikennettä, kun FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtajan saappaisin astui lokakuun lopussa entinen TPS-kapteeni, kauppatieteiden maisteri Rasmus Holma. Ensimmäiset viikot ovat olleet lupauksia herättäviä ja kun ”Rasse” pääsee kunnolla vauhtiin ja ottaa kaikki ohjakset käsiinsä, positiivinen suunta varmasti jatkuu.

Toimiston toinen uusi tulokas on naisten edustusjoukkueen uuden taustayhtiön, Yhdenvertainen Oy:n, kaupallisena johtajana marraskuun lopussa aloittanut Aleksi Nurmi. Aleksin tehtävänä on lunastaa naisten edustusjoukkueen myynnin potentiaali ja rakentaa työllään taloudellinen pohja naisten kaudelle 2026 – ja myös siitä eteenpäin. Työmaata myös uuden yhtiön taustoilla riittää, mutta kuten sanottua, hyödyntämätöntä potentiaaliakin löytyy runsain mitoin.

Ottelutapahtumat ja kannattajayhteistyö

Miesten edustusjoukkueen ottelutapahtumiin kohdistui tälle kaudelle näkyvä ja iso muutos, kun kotiotteluissa käytössä oli vain Veritas Stadionin vanhin osa, Olympiakatsomo. Osassa otteluista käytössä oli koko katsomo, osassa vain puolikas kapasiteetti, eli kolme katsomolohkoa. Liigakarsinnan kotiottelussa käytössä olikin sitten stadionin pääkatsomo, ja pääkatsomoa tullan käyttämään myös tulevalla kaudella.

Alkuvaikeuksien jälkeen saimme tapahtumat toimimaan ”Olympian” puolella hyvin, kun käyttöön otettiin loppukaudeksi koko katsomokapasiteetti. Mainitun liigakarsinnan osalta emme onnistuneet järjestelyissä parhaalla mahdollisella tavalla, sillä sisääntulo pääsi valitettavalla tavalla ruuhkautumaan. Tästä esitämme vielä pahoittelut – otamme opin matkaan tulevaa Veikkausliiga-kautta varten.

Kotiotteluiden (ilman liigakarsintaa) yleisökeskiarvo oli lopulta hieman alle 1200, kun se kaudella 2024 oli yli 1600. Taloudellisesti ottelutapahtumiin liittyvät tuotot kehittyivät positiivisesti, erityisesti lipunmyynnin osalta, jossa kasvu oli yli 100 prosentin kasvulla edelliseen kauteen verrattuna erittäin merkittävää.

Kausikorttien taloudellinen tuotto oli hieman edelliskautta korkeampi, kun taas VIP-kausikorttien myynnissä jäätiin edelliskaudesta jälkeen.

TPS-kannattajille haluamme seurassa varmasti kaikki esittää erityiset kiitokset tuesta ja upeasta tunnelmasta, jonka katsomoon loitte. Kun samalla vuoropuhelua ja yhteistyötä saatiin kehitettyä selvästi edelliskautta paremmalle tolalle ja hyvin rakentavaan suuntaan, on seuralla tälläkin saralla hyvä pohja, jonka päälle rakentaa. Suuri kiitos, TPS-kannattajat!

Tukiryhmä 2027

FC TPS Turku Oy:n tueksi kauden 2025 alussa perustettu Tukiryhmä 2027 -hanke sai miesten Veikkausliiga-nousun myötä niin sanotun lentävän lähdön. Hankkeen tarkoituksena on kuitenkin taata yli satavuotiaalle jalkapalloseuralle elinvoimainen tulevaisuus ja tukea TPS Jalkapalloa matkalla kärkiseuraksi suomalaisessa ja turkulaisessa urheilukulttuurissa, joten kaikkia tavoitteita hanke ei toki ole vielä saavuttanut.

Tukiryhmän tarkoitus on taata yhtiölle vuosittainen ennalta määritelty taloudellinen tuki, ja tällä tuella oli kuluneella kaudella suuri merkitys talouden tasapainottamisessa.

Puolivuotiskatsauksen jälkeen ryhmään ei enää liittynyt uusia jäseniä, vaan tällä hetkellä ryhmä koostuu viidestä henkilöstä; Tukiryhmän ensimmäisestä jäsenestä, Peter Sarlinista, Huuhkaja-kapteeni Lukas Hradeckysta, seuran pääomistajista lukeutuvista Jouko Peräahosta ja Mika Vesasta sekä viidennestä henkilöstä, joka ei ainakaan toistaiseksi halua tulla nimellään julkisuuteen.

Tulevan kauden osalta tavoitteena on kasvattaa ryhmää 2-3 henkilöllä ja vahvistaa näin yhtä yhtiön taloudellista kivijalkaa.

Urheilu

Kaiken keskiössä on aina tietenkin urheilu ja menestys kentillä. Kun kauteen lähdettiin tavoitteena säilyttää miesten ja naisten edustusjoukkueiden sarjapaikat, voimme katsoa päättyneen kauden olleen vähintäänkin onnistunut. Menestystä saavutettiin joukkueilla, joiden rungot koostuivat vahvasti omista ja alueen seurojen kasvateista, joka on meille luonnollisesti erittäin tärkeä ja hieno asia.

Naisten edustusjoukkueen tuloskunto näytti hyvän alun jälkeen pitkään heikolta, eikä nuori joukkue löytänyt keinoja kääntää tiukkoja otteluita tasapeleiksi tai voitoiksi. Lopulta seura ja päävalmentaja Petri Haapasalo sopivat yhdessä muutoksista joukkueen valmennustiimiin, jota oli jo aiemmin vahvistettu tutulla Tommi Tammerolla ja lopulta myös viimeisten kolmen ottelun ajaksi valmennuspäällikkö Miro Varhelahdella.

Lopulta kauden kaksi viimeistä kierrosta käänsivät tuloskunnon oikeaan asentoon, ja se riitti sarjapaikan varmistamiseen ilman raastavia karsintoja. Näin joukkue pääsee vuoden kokeneempana hyvistä asetelmista Kansallisen Ykkösen kauteen 2026.

Miesten osalta palaset loksahtelivat jo talvesta lähtien oikeaan suuntaan. Niin harjoitusottelut kuin Ykkösliigacup antoivat viitteitä joukkueen iskukyvystä, ja menestys jatkui myös läpi sarjakauden huomattavasti odotettua paremmin. Syksyn pieni notkahduskin pyyhkiytyi nopeasti mielestä, kun joukkue järjesti Veikkausliiga-karsinnoissa todellisen ilotulituksen, varmistaen seuralle pitkään tavoitellun paluun Veikkausliigaan.

Molempien joukkueiden menestyksestä kaikki kunnia kuuluu urheilu- ja valmennusjohdolle sekä tietenkin pelaajille itselleen ja toivottavasti kaikki ovat saaneet nauttia onnistumisista ja työnsä hedelmistä.

Kohti kautta 2026

Edustusjoukkueiden harjoituskaudet ovat käynnissä ja myös toimistolla on jo täysi höyry päällä. Joukkueet ja taustat rakentuvat hyvin tekijöiden voimin, ja tunnelma seuran ympärillä on luonnollisesti hyvin erilainen kuin vuosi sitten.

Alla on siis käänteen tehnyt kausi, jonka päälle on hyvä rakentaa, mutta historiaa ei saa unohtaa. Meidän on edelleen käytettävä resurssimme viisaasti ja rakennettava koko ajan edustusjoukkueillemme kestävämpää pohjaa. Lähtökohdat ovat kuitenkin vähintäänkin kohtuulliset, joten siirrän hyvillä mielin vastuut eteenpäin uusille tekijöille.

Kun tämä tuplapesti omalta kohdaltani helmikuussa päättyy, on sitä kestänyt lähes kahden vuoden ajan, eikä tuo aika ole ollut kevyimmästä päästä. Helmikuuhun saakka kestävä siirtymä tarjoaa poikkeuksellisen hyvin aikaa ”kapulanvaihtoon”, ja vaikka olenkin taustalla tarvittaessa auttamassa, on itselleni ja koko organisaatiolle tärkeää, että pääsen jälleen keskittymään pelkästään kivijalkamme, TPS Juniorijalkapallon, toiminnanjohtajan tehtäviin. Näin pystymme kehittämään yhdessä ja täysipainoisesti koko TPS Jalkapallon toimintaa.

Kiitän omasta ja koko seuran puolesta TPS-yhteisöä, ja toivotan hyvää joulua sekä menestyksekästä vuotta 2026!

Kim Ekroos
Operatiivinen johtaja
TPS Jalkapallo – edustusjoukkueet

Lisää uutisia