Jalkapallon Ykkösliigassa pelaavan Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen uudeksi apuvalmentajaksi on valittu espanjalainen Enric Vila Ortega, 24. Vila Ortegan sopimus TPS:n kanssa on 1+2-vuotinen.
Uuden apuvalmentajan rekrytointi tuli TPS:lle ajankohtaiseksi, kun tehtävässä aiemmin toimineen Henri Jussilan työsopimus päätettiin purkaa yhteisymmärryksessä.
Vila Ortega siirtyy Turkuun Tampereen Ilveksen organisaatiosta, jossa hän on toiminut miesten Kakkosessa pelaavan Ilves/2:n apuvalmentajana runsaan vuoden ajan. Ilveksessä Vila Ortega toimi kakkosjoukkueen apuvalmentajapestin lisäksi yksilövalmentajana, työskennellen seuran lahjakkaiden nuorten pelaajien kanssa ja auttaen heitä eteenpäin tiellään kohti edustusjoukkuetta.
Myös Ilves/2:n valmennustiimissä tapahtui tammikuussa muutoksia, kun joukkueen päävalmentajana toiminut Guillem Santesmases siirtyi Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Superettanissa, pelaavan Kalmar FF:n valmennusryhmään.
Espanjalainen Vila Ortega on UEFA A -koulutettu valmentaja. Ennen Suomeen saapumistaan hän työskenteli kotimaassaan FC Fruitosencissa useissa rooleissa: vastuuvalmentajana poikien U17- ja U19-ikäluokkien juniorijoukkueissa, urheilutoimenjohtajana U14–U16-ikävaiheessa sekä seuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana. Nuorten talenttipelaajien kanssa Ortega on työskennellyt myös FC Barcelonan akatemiassa.
– Kun pääsimme Henri Jussilan kanssa sopimukseen työsuhteen päättämisestä, aloimme yhdessä päävalmentaja Ivan Piñolin kanssa kartoittamaan meille uutta apuvalmentajaa. Enric nousi esille mielenkiintoisena valmentajana, joka sopi meidän profiiliimme ja oli valmis siirtymään uusien haasteiden pariin. Yksi tärkeä tekijä Enricin valinnassa oli se, että hänellä on kokemusta lupaavien nuorten pelaajien yksilövalmennuksesta. Näemme, että hän pystyy osaamisellaan kehittämään meidän nuoria lupauksiamme, taustoittaa TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen uuden apuvalmentajan valintaa.
TPS:n joukkue tulee alkavalla Ykkösliigan kaudella olemaan nuori ja potentiaalinen, ja juuri se erityisesti herätti Vila Ortegan kiinnostuksen seuraa kohtaa.
– Kasper ja Ivan kertoivat minulle avoimesti TPS:n tilanteesta ja seuran tulevaisuudensuunnitelmista, jossa nuorten omien kasvattien kehittäminen on keskeisessä roolissa. Olen valmentajaurallani tehnyt paljon töitä juniorien ja nuorten lupausten kanssa. Nuorten pelaajien kanssa työskentely on mielestäni yksi jalkapallovalmentajan työn mielenkiintoisimmista puolista, sillä heillä on erityisen kova halu kehittyä pelaajana ja lyhyessäkin ajassa he pystyvät ottamaan isoja harppauksia eteenpäin, sanoo Vila Ortega.
24-vuotias Vila Ortega näkee TPS:n mahdollisuutena kehittää myös itseään valmentajana.
– Kasperilla ja Ivanilla on pitkä kokemus jalkapallomaailmasta, ja uskon, että TPS tarjoaa minulle hyvän ympäristön oppia uutta.
TPS:n päävalmentaja Ivan Piñolin mukaan seura saa Vila Ortegasta valmentajan, joka tuntee suomalaisen jalkapallon toimintaympäristön ja pystyy tuomaan oman panoksensa Palloseuran nuorten pelaajien kehitykseen.
– Meidän tavoitteemme on luoda pelaajille mahdollisimman hyvä ympäristö kehittyä, ja uskon, että juuri sitä tavoitetta Enric palvelee erinomaisesti. Hänellä on kokemusta siitä, miten nuoria pelaajia tuetaan seuraavan askeleen ottamisessa. Katalaaneina meillä on tietysti Enricin kanssa yhteinen kieli, mutta puhekieltä tärkeämpää on se, että meillä on yhteinen kieli kentällä – jalkapallon kieli. Jaamme samat ajatukset pelifilosofian suhteen. Kokonaisuudessaan meillä on joukkueessa erinomainen taustatiimi, johon Enric tuo hyvän lisän. Yhdessä pyrimme luomaan pelaajille mahdollisimman hyvät edellytykset onnistua, Piñol toteaa.