Eino-Iivari Pitkälä tuo maalintekovoimaa TPS:n keskikentälle

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen sopimuksen keskikenttäpelaaja Eino-Iivari Pitkälän, 20, kanssa. Pitkälä siirtyy Tepsiin FC Jazzista, jonka riveissä hän on pelannut edelliset neljä kautta miesten Kakkosta. Viime kausi oli Pitkälälle uran paras ja hän iski keskikenttäpelaajan paikalta yhteensä 16 maalia 22 ottelussa.

– Viime kausi meni tosi hyvin. Hyvien tulosten taustalla oli hyvien joukkuekaverien lisäksi isosti se, että pääsin ensimmäistä kertaa aikuisurallani pelaamaan omalla lempipaikallani, kymppipaikalla linjojen välissä. Siinä pääsin käyttämään omia vahvuuksiani, potkutekniikkaa ja hyvää pelisilmää, Pitkälä kertoo.

Pitkälä oli sarjanousua viime kauden päätteeksi juhlineen Jazzin avainpelaajia ja oli avauskokoonpanossa joukkueensa jokaisessa ottelussa. Hän kantoi Jazzissa erikoistilannevastuuta. Keskikenttäpelaaja teki maaleja sekä avoimesta pelistä, vapaapotkuista että rangaistuspilkulta.

Pitkälä saapui TPS:n testiin joulukuussa ja ansaitsi vahvoilla näytöillään sopimuksen. TPS:n päävalmentaja Miika Nuutinen luonnehtii nuorta keskikenttäpelaajaa harvinaiseksi pelaajatyypiksi omalla pelipaikallaan.

– ”Eikka” on erittäin mielenkiintoinen nuori pelaaja. Hän on tehnyt todella kovat tehot viime kaudella Kakkosessa ja harjoituskentällä on helppo nähdä, mistä ne tehot ovat tulleet. Eikalla on hyvä laukaus ja hän pystyy tekemään maaleja vähän kauempaakin. Lisäksi hän on hyvä murtautumaan boksiin ja antamaan viimeisiä syöttöjä, Nuutinen luonnehtii.

– Joukkueen rakennuksessa täytyy myös muistaa, että erikoistilanteet ovat tärkeä osa peliä ja niistä tulee paljon maaleja. Eikka vahvistaa meitä erikoistilanteissa erinomaisella potkullaan, Nuutinen lisää.

Porissa syntyneelle ja koko ikänsä asuneelle Jazz-kasvatille tuleva Ykkösliigan kausi TPS:ssä tuo mukanaan paljon uutta: uuden kotikaupungin, uuden joukkueen, uuden kotikentän ja uuden sarjatason.

– Treeneissä on ollut tosi hyvä meno ja kova tempo. Testipelien ja valmennuksen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella tuntuu, että oma pelityylini sopii hyvin Tepsin pelitapaan, jossa pyritään olemaan se palloa hallitseva joukkue. Näen, että minulla on nyt hyvä paikka ottaa seuraava askel urallani. Kaiken kaikkiaan aika odottavaiset fiilikset on tulevasta kaudesta, Pitkälä tuumaa.

TPS:n kausikortit kaudelle 2024 ovat myynnissä! Suuntaa ostoksille Tiketin kausikorttikauppaan tästä linkistä.

Valokuva median käyttöön

Pelaajaprofiili: Eino-Iivari Pitkälä

  • lempinimi: Eikka, Eki
  • syntynyt: 6.8.2003
  • syntymäpaikka: Pori
  • kansalaisuus: suomi
  • pituus: 184 cm
  • pelipaikka: keskikenttä
  • vahvempi jalka: oikea
  • sopimus TPS:n kanssa: 2024
  • aiemmat seurat: FC Jazz

TPS:n kauden 2024 sopimustilanne

  • maalivahti: Olli Hakanpää
  • puolustus: Elias Collin, Oscar Häggström, Baba Mensah, Roope Pakkanen, Eero Uusitalo
  • keskikenttä: Aapo Boström, Hanjin Cho, Lasse Ikonen, Jesper Karlsson, Eino-Iivari Pitkälä, Niilo Saarikivi, Atte Sihvonen
  • hyökkäys: Onni Helén, Umar Bala Muhammed, Tuomas Pippola, Veeti Pohtio, Riku Riski
  • valmennus: päävalmentaja Miika Nuutinen, apuvalmentaja Henri Jussila, maalivahtivalmentaja Jarkko Ojaniemi, fysiikkavalmentaja Michael Oliphant, talenttivalmentaja Kalle Tallqvist


Pelaajaesittely: Eino-Iivari Pitkälä

Lisää uutisia