Turun Palloseuran kapteenisto jalkapallon Ykkösliigan kaudelle 2025 on nimetty. TPS:n kapteenina jatkaa keskuspuolustaja Atte Sihvonen, 29. Sihvosen lisäksi joukkueen kapteenistoon kuuluvat keskikenttäpelaaja Aapo Boström, 19, ja hyökkääjä Albijon Muzaci, 28.
Palloseuran kapteenisto on vahvasti mustavalkoinen, sillä Sihvonen ja Boström ovat TPS:n oman junioripolun kasvatteja ja Muzacilla puolestaan on vyöllään jo 145 virallista ottelua Tepsin edustusjoukkueessa. Sihvonen toimi TPS:n kapteenina myös kaudella 2024. Uuden kauden kapteeniston valitsivat TPS:n pelaajat ja valmennusjohto.
– Meidän kapteenistomme edustaa joukkueemme arvoja niin kentällä kuin kopissakin. Kaikilla heillä on pitkä TPS-historia. Atte ja Aapo ovat seuran omia kasvatteja, ja Albijon on myös profiloitunut vahvaksi tepsiläiseksi taistelijaksi. Nämä kolme herraa ovat virallisia kapteeneja, mutta koen, että meillä on muutenkin vahvaa johtajuutta joukkueessamme. Jokainen pelaaja pystyy tuomaan kokonaisuuteen oman panoksensa ja auttamaan joukkuetta kehittymään ja saavuttamaan mahdollisimman hyviä tuloksia, kommentoi TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol.
TPS:n ensimmäinen kotipeli Ykkösliigassa on vuorossa lauantaina 26. huhtikuuta, kun TPS kohtaa Jipon Veritas Stadionilla. Osta oma kausikorttisi Lippu.fin verkkokaupasta ja tule mukaan mustavalkoisten matkaan!