Turun Palloseuran takaisin Kansalliseen Liigaan nostanut ja siellä joukkueensa lupaavaan vireeseen virittänyt päävalmentaja Akusti Salonen joutuu terveyssyistä jättämään tehtävänsä. Salonen on avoimesti kertonut terveyshaasteistaan, jotka nyt etenivät valitettavasti siihen pisteeseen, että hän joutuu jäämään tehtävästään sivuun välittömästi. Välitöntä hätää Salosella ei ole, ja hän saa sairauteensa parasta mahdollista hoitoa, mutta tällä hetkellä kaikki keskittyminen täytyy kohdistaa hänen terveyteensä ja sen ylläpitoon.
– Keskustelimme aiheesta jo ennen taannoista Suomen Cupin ottelua ja sovimme, että palaamme asiaan joukkueen lomaviikon lopussa. Näin teimme ja silloin ”Aku” totesi rehellisesti ja suoraan, että hänen on jäätävä tehtävästään sivuun. Tilanne on erittäin, erittäin ikävä ja olen surullinen erityisesti Akun itsensä puolesta, sillä tiedän, miten paljon jalkapallo on häntä sairautensa kanssa elämisen keskellä auttanut ja miten hän on laittanut sydämensä peliin joukkueen puolesta. Olen kuitenkin itsekin todennut hänelle moneen otteeseen, että terveyden tulee aina olla etusijalla, ja nyt eteen tuli hetki, jolloin nyt tehty päätös oli väistämätön. Aku on tehnyt hyvää työtä ja tiedän, että hän tukee uutta valmennusryhmää, miten vain voinniltaan pystyy. Katsomme tulevaisuudessa yhdessä mahdollisia tapoja, joilla Aku voisi vielä olla seuran toiminnassa mukana esimerkiksi koulutustehtävissä. Tässä vaiheessa kuitenkin kiitämme Akua suuresti hänen tekemästään työstä ja toivomme hänelle parasta mahdollista vointia ja menestystä ottelussa sairautta vastaan, toteaa TPS Juniorijalkapallo Ry:n toiminnanjohtaja Kim Ekroos.
Saloselle itselleen päätös oli luonnollisesti vaikea, vaikka se lopulta ainoa oikea olikin.
– Päätös oli vaikein jalkapalloon liittyvä päätös, minkä olen urani aikana tehnyt. Olen välillä tullut mukaan kirjaimellisesti suoraan sairaalavuoteesta, sillä jalkapallo ja tämän joukkueen valmentaminen on antanut voimaa ja pitänyt ajatukset positiivisina kaikkien terveyshaasteiden keskellä. Keskustelin läheisteni kanssa ja tulin lopulta siihen lopputulokseen, että nyt peli on kuitenkin vihellettävä poikki, vaikka se kipeää tekeekin. Kiitän joukkuetta, taustoja ja seuraa tuesta ja toivon ryhmälle parasta mahdollista menestystä loppukauteen ja tulevaisuuteen muutenkin, sanoo Salonen.
Salosen lähdön myötä TPS:n naisten edustusjoukkueen valmennusryhmään tulee luonnollisesti muutoksia. Maalivahtivalmentajana toiminut Siiri Välimaa nousee päävalmentajan tehtävään loppukauden ajaksi. Edustusjoukkueen uudeksi maalivahtivalmentajaksi puolestaan nousee TPS:n junioripuolella hyvää työtä tehnyt Nico Pesu. Valmennustiimissä jo aiemmin mukana olleet fysiikkavalmentaja Laura Henttinen ja valmentaja Mira Andersson jatkavat tehtävissään, minkä lisäksi valmennustiimiin haetaan vielä yhtä valmentajaa. TPS pyrkii löytämään kokonaisuudessaan pitkäaikaisen ratkaisun.
– Tietysti on ikävää, että Akusti joutuu jäämään sivuun. Kuitenkin elämässä on muutakin ja jokaisen terveys menee edelle. Olemme yhdessä olleet tekemässä tätä projektia kahden ja puolen vuoden ajan. Minulle tulee suuret saappaat täytettäviksi, mutta teen parhaani, jotta joukkue saavuttaa yhdessä asetetut tavoitteet, sanoo Välimaa.
– Siiri tuntee joukkueen ja sen toimintatavat hyvin, ja on jo viime kaudella näyttänyt kykynsä johtaa joukkuetta nykyistä isommassakin roolissa. Olemme täysin varmoja, että joukkueemme pystyy valmennustiimin ja muun taustaryhmän tuella saavuttamaan tälle kaudelle asetetun tavoitteen, Ekroos luottaa.
Salonen ehti olla TPS:n naisten edustusjoukkueen peräsimessä vajaan kolmen kauden ajan. Ensimmäisellä kaudella joukkue oli naisten Ykkösessä neljäs ja toisella kaudella puolestaan ylivoimainen ykkönen, joten seuran 100-vuotisjuhlakausi päättyi komeasti nousujuhliin. Kuluva kolmas kausi alkoi lupauksia herättävästi, kun joukkue eteni kevättalvella pelatussa Kansallisessa Cupissa hienosti aina välierävaiheeseen asti.
Kansallisessa Liigassa säilymisen tavoitteekseen asettanut TPS:n joukkue on 11 pelatun liigakierroksen jälkeen kahdeksannella sijalla, vain kahden pisteen päässä kuudennesta, ylempään loppusarjaan oikeuttavasta paikasta.
TPS jatkaa kauttaan jo tulevana lauantaina 22. heinäkuuta, kun joukkue kohtaa kello 16.00 alkavassa Kansallisen Liigan kotiottelussa juuri sarjan kuudetta sijaa hallussaan pitävän Ilveksen.
Koko TPS Jalkapallo kiittää Akusti Salosta työstään ja omistautumisestaan, ja toivoo hänelle parasta mahdollista tulevaisuutta kaikilla elämän osa-alueilla.