Turun Palloseuran yhteiskunnallinen vaikuttavuus vuositasolla 36 miljoonaa euroa

Turun Palloseuran säätiö on teettänyt selvityksen TPS-yhteisön yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. TPS 100 – Näkökulmia seuratoiminnan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen -selvityksen tuotti tutkija Juha Hedman. Hedman johtaa Turun yliopiston taloussosiologiassa seuratoiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja arvioinnin tutkimus- ja kehittämisprojektia. 

Selvitystyö erittelee sitä, miten TPS-yhteisö (HC TPS Turku Oy, FC TPS Turku Oy, TPS salibandy ry, TPS juniorijääkiekko ry, TPS juniorijalkapallo ry, TPS keilaajat ry, Tepsiläiset ry, Senioritepsiläiset ry, Turun Palloseura ry) sekä suomalaiset urheiluseurat laajemminkin voisivat kasvattaa yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan nykyistäkin merkittävämmäksi. 

– Raportin tarkoituksena ei ollut niinkään korostaa TPS-yhteisön suurta paikallistaloudellista merkitystä. Sen sijaan silmämääränä on, minkälaisten digitaalisten työkalujen avulla TPS-yhteisö voi jatkossa entistä täsmällisemmin, ajantasaisemmin ja vaivattomammin määrittää, mitata ja ohjata yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan ja edelleen oppia itsestään ja toimintaympäristöstään, taustoittaa Hedman vaikuttavuusselvityksen lähtökohtia sekä tavoitteita. 

TPS-yhteisön toimijoiden kanssa kerätyn, sekä avoimesti saatavilla olevista lähteistä täydennetyn aineiston avulla, raportti esittää muutamia TPS-yhteisöä kuvaavia tunnuslukuja. Luvut ovat tässä vaiheessa ”ensimmäiset laatuaan”, mutta niitä on tarkoitus kehittää ja tarkentaa käytön ja kokemusten myötä jatkuvasti. 

TPS-yhteisö organisoi vuosittain 80 joukkuetta 12 000 tapahtumaan, joka tarkoittaa noin 1,5 miljoonaa tuntia tavoitteellista ja työelämätaitoja jalostavaa toimintaa kentällä sekä sen ulkopuolella. Taloudelliseksi toimeliaisuudeksi muunnettuna tämä tekee noin 36 miljoonaa euroa vuosittain. Vuosittaisiin taloudellisiin lisäpanostuksiin verrattuna TPS-yhteisö aikaansaa kuusinkertaiset aluetaloudelliset tulokset. 

– Kuten selvitys osoittaa, TPS-yhteisön laajamittainen ja laadukas toiminta on jo nykyisellään yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Uskomme, että tämän systemaattinen johtaminen ja matalan kynnyksen toiminnan tuominen kaikkien lasten ja nuorten ulottuvuudelle voi parantaa alueellista hyvinvointia entisestään, päättää Turun Palloseura ry:n puheenjohtaja Kari Kauppila

Voit lukea selvityksen täältä: https://hc.tps.fi/wp-content/uploads/2022/03/TPS-100-RAPORTTI-6.3.pdf

Lisää uutisia