TPS valitsi uudeksi päävalmentajakseen Tommi Pikkaraisen

TPS jalkapallon taustayhtiö, FC TPS Turku Oy, on valinnut seuran edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajakseen Tommi Pikkaraisen. Jalkapallon Ykköseen valmistautuva TPS on solminut 1+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen Pikkaraisen kanssa. Hän on valmentanut viimeksi kaudella 2018 SalPa:n joukkuetta Kakkosen tasolla. Tommi Pikkarainen seuraa tehtävässään Mika Laurikaista, joka valmensi TPS:ää viimeiset viisi kautta.

48-vuotiaalla Pikkaraisella on pelaajataustaa Veikkausliigasta KPV:stä ja PPT:stä 1990-luvun alussa 39 ottelun verran. Hän edusti pelaajaurallaan myös Rauman Pallo-Iiroja sekä ruotsalaista Husqvarna FF:ää. Pelaajaura päättyi loukkaantumisiin jo 24-vuotiaana.

Pelaajauransa jälkeen Pikkarainen kouluttautui valmennustehtäviin. Hänellä on nykyään UEFA:n Pro-lisenssi valmentajana. Hän on toiminut SalPa:n päävalmentajana urallaan jo kaksi kertaa sekä vastannut edustusjoukkueen valmennuksesta myös Sporting Kristinassa, PIF:ssä sekä VG-62:ssa. Sen lisäksi hän on toiminut apuvalmentajana FC Interin ja FF Jaron Veikkausliigajoukkueissa. Pietarsaaressa hän toimi myös FF Jaron junioripäällikkönä. Pikkarainen toimi VPS:n päävalmentajana Veikkausliigassa kausina 2010-11. Sen jälkeen hän teki pitkän päivätyön koko TPS juniorijalkapallon valmennuspäällikkönä vuosina 2011-16.

Pikkaraisen aikaisempi kokemus on linjassa TPS:n edustusjoukkueen kauden 2019 tavoitteisiin sekä koko seuran pitkän tähtäimen tavoitteisiin. TPS rakentaa parhaillaan omaa toimintastrategiaansa, johon liittyy olennaisena osana myös se, että edustusjoukkue palaa takaisin Veikkausliigatasolle niin nopealla aikataululla kuin mahdollista.

– Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta ja tuntuu siltä, että juuri nyt oli oikea hetki palata TPS:n palvelukseen. Tunnen entuudestaan erityisen hyvin Turun ja Varsinais-Suomen alueen pelaajat, joista edustusjoukkueen runko jälleen kootaan. TPS on tuttu seura minulle monen vuoden ajalta ja olen sitoutunut koko seuran tulevaisuuden tavoitteisiin, Pikkarainen vahvistaa.

– Tommi Pikkarainen on erittäin arvostettu valmentaja, jolla on aikaisempaa valmennuskokemusta juniorijalkapallosta aina Veikkausliigaan asti. Hän tuntee erittäin hyvin jo ennestään koko TPS jalkapallon ja sen yhteiset tavoitteet, sekä myös tämän alueen pelaajatilanteen. Kartoitimme kahden viikon aikana useita eri valmantajaehdokkaita, mutta meidän yhteiset tavoitteemme Tommin kanssa kohtasivat nopeasti. Aloitamme joukkueen rakentamisen Ykkösen kaudelle 2019 välittömästi, FC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja Jouko Peräaho painottaa.

Pikkaraisen haastattelu TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/tps-valitsi-uudeksi-paavalmentajakseen-tommi-pikkaraisen/

Lisää uutisia