TPS solmi jatkosopimuksen oman kasvattinsa Jesper Karlssonin kanssa

Turun Palloseura on solminut kauden 2023 kattavan jatkosopimuksen keskikenttäpelaaja Jesper Karlssonin, 22, kanssa. Karlsson on kulkenut TPS:n oman junioripolun läpi ja noussut kausi kaudelta yhä tärkeämpään rooliin seuran edustusjoukkueessa.

Karlssonilla on takanaan uransa paras kausi. Luotettava keskikentän pohjapelaaja nousi menneellä miesten Ykkösen kaudella joukkueen avainpelaajaksi ja pelasi yhtä vaille kaikissa sarjaotteluissa. TPS:n avauskokoonpanossa Karlsson oli 20 sarjaottelussa ja kaikissa kolmessa liigakarsintojen ottelussa.

– Viime kausi oli henkilökohtaisesti aika nousujohteinen. Varsinkin loppukaudesta aloin löytää hyvän pelirutiinin. Omalta osaltani olen kauteen ihan tyytyväinen, mutta kyllä se myös jätti nälkää tulevalle vuodelle. Koen, että pystyn ottamaan ensi vuonna vielä parikin harppausta eteenpäin, Karlsson arvioi.

TPS:n päävalmentaja Mika Laurikaisen mukaan Karlsson on monella tapaa valmentajan ihannepelaaja.

– ”Jepalta” saa aina sen, mitä tilaa. Hän ei juurikaan petä siinä omassa peruspelissään. Jokaiselle tulee joskus heikompi peli, mutta Jepalla keskimääräisen suorittamisen taso on koko ajan noussut ja on nyt jo korkealla tasolla. Hän on 22-vuotiaana pelaajana vielä uransa alkumetreillä, parhaat vuodet ovat edessä, Laurikainen luonnehtii.

Viime perjantaina TPS:n päävalmentajaksi nimitetty Laurikainen on jo entuudestaan Karlssonille tuttu valmentaja. Karlsson nousi nuorena poikana TPS:n edustusjoukkueen treenirinkiin Laurikaisen edellisen valmennuspestin aikana. Päätös jatkaa kasvattajaseurassa oli Karlssonin mukaan ratkaisu, joka tuntui oikealta.

– Tepsissä on pelaajalle tosi hyvät olosuhteet treenata ja kehittyä. Olen jutellut Mikan kanssa, ja niiden keskusteluiden pohjalta minulle on muodostunut hyvä fiilis tulevasta kaudesta. Tiedän roolini joukkueessa ja olen valmis kantamaan vastuuta, Karlsson sanoo.

– TPS-kasvattina Tepsillä on iso paikka sydämessäni. Pelaajana olen viihtynyt tässä seurassa ja yhteisössä. Kannan mustavalkoista raitapaitaa ylpeydellä myös ensi kaudella, Karlsson jatkaa.

Päävalmentaja Laurikaisen mukaan Karlsson ilmentää monelta osin sitä, millaisia pelaajia Turun Palloseurassa halutaan nähdä.

– Jepa on seuran oma kasvatti, joka on tehnyt todella paljon töitä ja kehittynyt koko ajan pelaajana. Hän on TPS:n näköinen energinen pelaaja, joka pistää aina kaikkensa peliin kentällä.

TPS:n edustusjoukkueen sopimuspelaajia ovat tällä hetkellä maalivahti Jere Koponen, puolustajat Joonas Lakkamäki ja Roope Pakkanen sekä keskikenttäpelaajat Jesper Karlsson, Kasper Hämäläinen ja Santeri Pohjolainen.

Edustusjoukkueen harjoittelurinkiin on nostettu keskikenttäpelaajat Otto Ohvo ja Aapo Boström sekä hyökkääjä Onni Helén, jotka ovat TPS:n akatemiasopimuspelaajia. Lisäksi treeniringissä on mukana myös muita viime kaudelta sekä akatemiasta että edustusjoukkueesta tuttuja nuoria pelaajia.

– Treenasimme nyt neljä viikkoa ennen joululomaa. Treenit ovat sujuneet suunnitelmien mukaan. Nuoret pelaajamme ovat tuoneet hyvää energiaa mukanaan harjoituskentälle. Meillä oli nyt joulukuussa treeneissä mukana myös kahdeksan testipelaajaa, joista muutaman kanssa paraikaa neuvotellaan sopimuksesta, kertoo treenejä viime viikkojen ajan urheilujohtajan työnsä ohessa vetänyt Laurikainen.

Jesper Karlssonin kuva median käyttöön

Lisää uutisia