TPS sai ehjän treeniviikon alle ennen IFK Mariehamn -ottelua

TPS:n taival Veikkausliigassa jatkuu sunnuntaina 16.8. Maarianhaminan Wiklöf Holding Arenalla, jossa IFK Mariehamn ja TPS ottavat yhteen klo 18.30 alkaen.

TPS:llä on alla kaksi 2-0-tappiota pääkaupunkiseudun joukkueille, ensin FC Hongalle kotona ja viimeksi maanantaina Helsingissä HIFK:lle. TPS:n esitys oli molemmissa tappio-otteluissa parempi avausjaksolla.

– Olen joihinkin asioihin tyytyväinen HIFK-pelissä. Puolustuksen muoto oli parasta, mitä minun aikanani täällä on ollut. Puolustettiin myös omaa boksia erittäin hyvin. Pidettiin HIFK ensimmäisellä jaksolla täysin ulkona vaarallisista paikoista. Pienen hakemisen jälkeen alettiin voittamaan myös palloja ja kaksinkamppailuita, ja saatiin muutama puolittainen tilannekin aikaan, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson perkasi avausjakson antia.

– Toiselle jaksolle HIFK tuli offensiivisemmin. Ennen 1-0-maalia valuttiin vähän liikaa, ei prässätty kunnolla ja peli oli hakemista. Sen jälkeen taas päästiin peliin ihan hyvin kiinni ja saatiin myös erikoistilanteita. Pelattiin kohtuullisesti, mutta ei tarpeeksi hyvin. Olisi pitänyt vaan ottaa isompia pelillisiä riskejä, TPS-luotsi myönsi.

Sunnuntain vastus IFK Mariehamn seilaa tällä hetkellä myötätuulessa ja joukkueella on takanaan kaksi peräkkäistä voittoa. Ensin sarjakärki FC Inter kaatui Maarianhaminassa 2-0 ja viime sunnuntaina joukkue haki täyden pistepotin Rovaniemeltä aivan loppuhetkien voittomaalilla. IFK:n alkukauden nimi on ollut entinen TPS-talentti Albion Ademi, joka on iskenyt pallon rysään jo kuusi kertaa.

– Niillä on mennyt hyvin, se on erittäin nopea ja tehokas vastahyökkäysjoukkue. IFK:n otteluissa on syntynyt paljon maaleja ja meidän pitää olla tarkkana oman puolustuksen muodon kanssa, Johansson tietää.

Johansson on erittäin tyytyväinen siitä, että TPS sai nyt hieman pidemmän valmistautumisajan sunnuntain IFK Mariehamn -otteluun.

– Nyt saatiin kunnolla treenipäiviä ja ehjä treeniviikko ennen sunnuntaita. Edellisiin peleihin valmistautuminen on ollut lähinnä palauttelua ja nopeaa valmistautumista heti seuraavaan. Nyt päästiin treenaamaan neljä päivää kunnolla ja siinä ehtii syventymään paremmin asioihin. Viikko oli hyvä, tavoitteena on saada koko pelaamista, puolustusta ja hyökkäystä, taas parempaan balanssiin. Pääsimme pelaamaan kahtena päivänä kunnolla 11 vs 11 -peliä. Lauantai oli lopuksi vähän kuin kertausharjoitus, Johansson niputti.

TPS:n uusista vahvistuksista hyökkääjä Santeri Haarala matkustaa varmuudella joukkueen mukana Maarianhaminaan. Toppari Juhani Pikkaraiselta jäänee Ahvenanmaan reissu puolestaan kokonaan väliin.

TPS lähtee kohti Ahvenanmaata sunnuntaiaamuna, mutta Johansson lähti vielä lauantai-iltapäivällä ajamaan kohti Euraa, jossa oli seuran reservijoukkueen ottelu. TPS-luotsi painottaa, että myös reservijoukkue pelaa seuran väreissä ja sitoutumisen pitää olla myös sillä tasolla.

– Minulla ei ole ollut ennen tätä päivää vielä kunnolla aikaa syventyä joukkueeseen, mutta reservijoukkue on erittäin tärkeä koko seuralle ja halusin nähdä sen nyt pelaavan. Varsinkin seuran pitkän tähtäimen suunnitelmissa reservijoukkueella on iso rooli, Johansson vahvistaa.

TPS:n reservijoukkue nappasi Johanssonin silmien edessä Eurassa kauden ensimmäisen voittonsa Kolmosessa kaatamalla EuPa:n 3-0. TPS:n toinen tämän viikon hankinta, puolustaja Juri Kinnunen, pelasi Eurassa lähes 70 minuuttia. Peliaikaa saivat myös Miikka Mujunen, Joakim Latonen ja Jesper Karlsson.

– Myös reservijoukkueen pelaajien pitää edustaa seuraa oikealla tavalla ja siellä pitää olla oikeanlainen draivi päällä. Kinnunen on ollut tämän viikon harjoituksissa hyvä ja energinen, mutta hän tarvitsi heti lisää pelituntumaa, Johansson perusteli.


IFK Mariehamn – TPS suorana Ruudusta: https://www.ruutu.fi/stream/3657948

Lisää uutisia