TPS pelasi sisäisen harjoitusottelun – Johansson tyytyväinen peliin ja testipelaajiin

29.01.2022 12:49

TPS–TPS U23 3–1

1–0 Albijon Muzaci
2–0 Onnipekka Pajula
3–0 Roope Pakkanen
3–1 Miika Kauppila

Viikonlopulle suunniteltujen harjoitusotteluiden peruunnuttua TPS päätyi pelaamaan perjantai-iltana LähiTapiola-areenalla keskinäisen harjoitusottelun. Ottelu pelattiin sekakokoonpanoilla. Edustusjoukkueen avauskokoonpano koostui täysin ykkösjoukkueen sopimuspelaajista, minkä lisäksi U23-joukkueen avauksessa olivat edustusjoukkueesta Aati MarttinenSamba BengaSeveri PöysäSanteri PohjolainenJuri Kinnunen sekä testimiehet Monti Mohsen ja Miika Kauppila. Ottelun aikana kokoonpanot myös elivät vaihtojen myötä.

Vajaamittaisena pelattu ottelu päättyi edustusjoukkueen 3–1 voittoon, joskin tulos sinällään ei ollut tärkeä. TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson oli tyytyväinen illan antiin varsinkin viime päivien käänteiden jälkeen.

–Olosuhteisiin nähden tämä oli hyvin onnistunut tapahtuma. On selvää ja inhimillistä, että sisäisessä ottelussa tietty kilpailu jää väkisinkin pois, joten ei tämä tietenkään ollut sama asia kuin jos olisimme päässeet pelaamaan harjoitusottelut suunnitellusti. Olen kuitenkin itsekin pelannut urallani monta tällaista sisäistä ottelua, ja niihin kokemuksiin peilattuna tämä oli yllättävän lähellä "oikeaa" peliä, Johansson kertoi.

Testipelaajat Mohsen ja Kauppila antoivat Johanssonille hyvän kuvan osaamisestaan. Kauppila onnistui ottelun lopussa iskemään myös U23-joukkueen kavennusmaalin.

–Ei ole koskaan helppoa tulla testipelaajana mukaan. Halusin, että molemmat pelaavat nimenomaan edustusjoukkuetta vastaan, jotta näkisimme heidän iskukykyään tämän sarjatason pelaajia vastaan. Molemmat pelasivat hyvän pelin, Miika liikutti palloa hienosti ja teki maalinkin.

–Ratkaisuja ei kuitenkaan koskaan tehdä mitenkään äkkiseltään. Nyt katsomme rauhassa pelin uudestaan ja haluan aina myös tietää, miten uudet pelaajat ovat tulleet joukkueen toimintaan ja sopeutuneet koppielämään. Yleisesti ottaen uuden pelaajan pitää tuoda selvä lisäarvo joukkueeseen, Johansson muistuttaa.

TPS:n kilpailukausi alkaa ensi lauantaina 5. helmikuuta Ykköscupin vierasottelulla PK-35:tä vastaan. Johansson kokee TPS:n olevan hyvässä lähtötilanteessa.

–Alla on raskas treeniviikko ja pelaajat saavat nyt huilata viikonlopun. Ensimmäinen pre-season-jakso on nyt ohi ja nyt harjoittelu muuttuu taas vähän erilaiseksi, Johansson toteaa.

–Fyysinen puoli on toki edelleen harjoittelussa suuressa roolissa, koska liigakausi alkaa kuitenkin vasta huhtikuussa ja paras pelikunto tähdätään itse sarjakauteen. Ykköscupissa nähdään varmasti kokeiluja, annetaan mahdollisuuksia nuorille ja peluutetaan myös testipelaajia, mutta kilpailullisia pelejä lähdetään tietenkin aina voittamaan. Haluankin, että joukkue alkaa löytää sitä voittamisen fiilistä jo nyt.