TPS palkitsi kauden 2017 parhaitaan

TPS:n miesten edustusjoukkue päätti kauden 2017 perinteisin menoin Aalto Yökerhossa. TPS palkitsi kannattajilleen järjestetyssä tilaisuudessa kauden parhaita pelaajiaan sekä muita toimijoita. Tilaisuudessa jaettiin lisäksi TPS:n arvostettu Sydän Pelissä –palkinto.

Miesten edustusjoukkueen pelaajia palkittiin kahdeksassa eri kategoriassa.

TPS-kannattajien kunniapalkinto luovutettiin kannattajien keskenään tekemän äänestyksen perusteella. Ykköspalkinnon sai Mikko Hyyrynen, joka sai 38% äänistä. Toiseksi äänestyksessä tuli Rasmus Holma (28%) ja kolmannelle sijalle Juri Kinnunen (12%).

Lehdistön vuoden pelaajan valitsevat turkulaiset urheilutoimittajat. Lehdistö valitsi vuoden parhaaksi TPS-pelaajaksi hyökkääjä Ilari Mettälän. Muut ehdokkaat olivat Jonathan Viscosi sekä Jonni Peräaho.

Vuoden lupaavimman pelaajan palkinto on jaettu vuodesta 1994 lähtien sellaiselle nuorelle pelaajalle, joka on nostanut kauden aikana eniten tasoaan ja osoittanut omaavansa suurimman potentiaalin. Vuoden lupaavimmaksi pelaajaksi valittiin Onni Valakari.

Herrasmiespelaaja edustaa seuraa aina tyylikkäästi sekä kentällä että sen ulkopuolella. Herrasmiespelaajana palkittiin Miro Tenho. Hän edustaa seuraa aina tyylikkäästi sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Kauden Tehopelaaja on kerännyt eniten tehopisteitä suhteessa peliminuutteihinsa. Myös tämä palkinto on jaettu vuodesta 1994 lähtien. Ehdokkaina ovat Oskari Jakonen, Onni Valakari ja Jani Virtanen. Kauden tehopelaaja on Onni Valakari.

(Suluissa pelaajan minuuttimäärä kentällä / tehopisteet / tehopisteet pelattua minuuttimäärää kohden):

1. Onni Valakari (888 min / 6+4 / 89 min)
2. Jani Virtanen, (1744 min / 7+6 / 134 min)
3. Oskari Jakonen (1833 min, 6+7 / 141 min)

Most valuable player (MVP), eli joukkueen arvokkain pelaaja, on seuran ja yhteistyökumppaneiden yhteinen näkemys kauden parhaasta pelaajasta. Ehdolla olivat Mikko Hyyrynen, Juri Kinnunen ja Miro Tenho. Voittajaksi selviytyi Mikko Hyyrynen.

Joukkueen parhaan maalintekijän palkinnon voitti tänä vuonna Jani Virtanen 7:llä maalillaan. Myös Mikko Hyyrynen viimeisteli saman maalimäärän. Virtasen voiton ratkaisi syöttöpisteiden määrä (6) Hyyryseen (5) verrattuna.

Kaikkein arvostetuin palkinto, TPS:n vuoden pelaaja, on myös jaettu jo vuodesta 1994 lähtien. Vuoden pelaajan äänestää TPS-joukkue keskuudestaan. Jokainen pelaaja antaa kolme ääntä parhaimmalle, kaksi ääntä toiseksi parhaimmalle ja pisteen omasta mielestään kolmanneksi parhaimmalle pelaajalle. Vuoden pelaajaksi TPS:n joukkue valitsi Miro Tenhon 49:llä äänellä. Toiseksi parhaimmaksi nousi Jonathan Viscosi 22:lla äänellään ja kolmas oli Juri Kinnunen 15:llä äänellään.

Vuoden yhteistyökumppaniksi valittiin RTV:n Tommi Suominen.

Kauden päätöstilaisuudessa jaettiin myös arvostettu Sydän Pelissä -palkinto, joka ojennetaan henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminut TPS:n arvojen mukaisesti ja omalla positiivisella tavallaan tunnustanut TPS:n mustavalkoisia värejä. Palkinnon sai ansaitusti TPS-kannattaja Janne Hirvensalo, jolla on aina mustavalkoinen sydän pelissä mukana!

Lisää uutisia