TPS:n Suomen Cup -avaus siirtyy Javenture-Areenalle

23.01.2019 10:10

TPS kohtaa Suomen Cupin avausottelussa ensi perjantaina tamperelaisen TPV:n. Alun perin Kupittaalla pelattavaksi suunniteltu ottelu siirtyy talvisten olosuhteiden vuoksi pelattavaksi nyt Turun Impivaaran Javenture-Areenalle (os. Nummisuutarinkatu 3, 20320 Turku). Myös TPS-TPV-ottelun alkamisajankohta myöhäistyy. TPS-TPV alkaa Javenture-Areenalla perjantaina 25.1. klo 20.15.

TPS perii muuttuneista olosuhteista johtuen myös viiden (5) euron sisäänpääsyn ottelutapahtumaan. Javenture-Areenan sisätiloista löytyy TPS:n ylläpitämä kioski, josta saa muun muassa kahvia ja virvokkeita. Javenture-Areenan ulkopuolelta löytyy puolestaan grilli, jossa on myynnissä Liedon Liha Oy:n makkaroita.

HUOM! TPS:n kauden 2019 kausikortilla sekä TPS:n seurakortilla pääsee kaikkiin Suomen Cupin kotiotteluihin ilmaiseksi sisään!

Suomen Cupia on uudistettu jälleen kaudeksi 2019. Jalkapallon Ykkösen joukkueet on arvottu kahteen eri viiden joukkueen alkulohkoon. Kaikki joukkueet kohtaavat toisensa omassa alkulohkossaan kerran. Otteluita tulee näin yhteensä neljä. Jokainen Ykkösen joukkue pelaa omassa alkulohkossaan kaksi koti- ja vierasottelua.

TPS:n kanssa samaan B-alkulohkoon arvottiin EIF, FC KTP, AC Kajaani ja TPV. A-lohkossa pelaavat Ykkösen joukkueista AC Oulu, MuSa, Haka, FF Jaro ja PS Kemi. Lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenevät Suomen Cupin viralliselle ensimmäiselle kierrokselle kotijoukkueeksi (mukana 16 joukkuetta). Lopullinen paremmuus määritellään lohkoissa saatujen suhteellisten pisteiden, maalieron sekä tehtyjen maalien perusteella.

TPS:n otteluohjelma Suomen Cupin B-alkulohkossa:

TPS - TPV perjantaina 25.1. klo 20.15 (Javenture-Areena)
TPS - EIF perjantaina 1.2. klo 17.00 (Kupittaa 5) (säävaraus)
FC KTP - TPS lauantaina 9.2. klo 14.00 (Arto Tolsa Areena, Kotka)
AC Kajaani - TPS lauantaina 16.2. klo 19.00 (Pallohalli, Kajaani)

Suomen Cupin ensimmäinen kierros (mukana 16 joukkuetta) pelataan 16.-17.3. ja puolivälierät 30.-31.3.

TPS-TPV-ottelua voi seurata myös suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta: https://www.ruutu.fi/stream/3347172

HUOM! Jos et ole vielä Ruudun asiakas, saat palvelun ensimmäisen kuukauden veloituksetta koodilla SC19TPS
Lahjakortin voi aktivoida osoitteessa https://kauppa.ruutu.fi/lahjakortti

Tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana hintaan 9,95 €/kk.