TPS:n naiset tavoittelevat Suomen Cupin välieräpaikkaa lauantaina

08.03.2019 14:00

TPS kohtaa lauantaina 9.3. Suomen Cupin puolivälieräottelussa vieraissa jyväskyläläisen JyPK:n. Ottelu alkaa Jyväskylän Vehkahallissa klo 12.30. Panoksena on siis paikka välieräotteluun HJK:ta vastaan. Toinen välieräpari on jo selvillä ja toisesta loppuottelupaikasta pelaavat Åland United ja FC Honka.

TPS pelasi uudistetussa Suomen Cupissa samassa alkulohkossa Åland Unitedin ja PK-35:n kanssa. TPS voitti helsinkiläisen PK-35:n 1-0 ja hävisi Åland Unitedille 3-0, edeten näin cup-muotoiseen puolivälierävaiheeseen lohkokakkosena.

JyPK eteni puolivälierävaiheeseen lohkovoittajana ja vieläpä varsin ylivoimaisena sellaisena. JyPK nuiji alkulohkossa ensin kuopiolaisen KuPS:n 5-0 ja sen jälkeen oululaisen ONS:n lähes yhtä selvin lukemin 5-1.

TPS ja JyPK kohtasivat Naisten liigassa kaudella 2018 kolme kertaa. TPS voitti runkosarjassa molemmat ottelut. Ensin Jyväskylässä huhtikuussa 1-0 ja heinäkuussa Turussa 3-2. JyPK voitti sitten ylemmässä loppusarjassa keskinäisen ottelun kotikentällään lukemin 5-1.

Molemmissa joukkueissa on tapahtunut toki paljon muutoksia sitten viime kauden. Eräs näkyvimmistä muutoksista on se, että molemmat joukkueet lähtivät kauteen 2019 uuden päävalmentajan johdolla. TPS:n uusi luotsi on tietysti siis Petteri Joensuu ja JyPK:n peräsimessä on ensimmäistä kauttaan entinen TPS:n Veikkausliigapelaaja Mikko Manninen. Hän edusti raitapaitoja kausina 2009 ja -10.

- Uskon, että JyPK:n peli on hieman erilaista kuin viime kaudella. Paras maalintekijä Gentjana Rochi on poissa ja joukkueella myös on uusi päävalmentaja. Manninen on minulle sillä tavalla tuttu, että olemme olleet samalla valmennuskurssilla. Meilla on fokus kuitenkin omassa pelitavassamme ja sen toteuttamisessa, Joensuu painottaa.

Molemmilla joukkueilla on takanaan melko pitkä tauko Suomen Cupin alkulohkovaiheesta. TPS haki ottelutuntumaa viime viikon lauantaina pelaamalla ÅIFK:n P15-ikäluokan joukkuetta vastaan. TPS päästi ensimmäisellä puoliajalla neljä maalia, mutta iski toisella puoliajalla saman verran osumia toiseen päähän.

- Oli tärkeää, että saatiin peli alle, eikä tauko venynyt liian pitkäksi. Eka puoliaika haettiin sitä omaa peliä, mutta toisella puoliajlla pelimme aukesi, saatiin paljon onnistumisia ja ne neljä maalia. Sanoinkin joukkueelle pelin jälkeen, että siinä olivat kauden toistaiseksi huonoin ja paras puoliaika. Teimme muutamia kokeiluja ja olemme nyt aika paljon viisaampia JyPK-ottelun suhteen, Joensuu uskoo.

TPS saa jalkeille lauantaina ihan iskukykyisen ryhmän. Joensuun mukaan hänellä on kokoonpanoon suhteen nyt enemmän vaihtoehtoja, kuin kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella.

- Maalivahti Siiri Välimaa on vielä jonkun aikaa poissa ja Katja Hakala kuntouttaa itseään. Amanda Aatsinki on operoitu ja hän on poissa pari kuukautta. Nuorimmista pelaajistamme Daniela Sandås oli maajoukkueen mukana Portugalissa, mutta Meri Hämäläinen ja Ellen Strömborg lähtevät Jyväskylään mukaan. Eli, ensimmäistä kertaa tällä kaudella saadaan kokoon jo melkein optimi kokoonpanon suhteen. Perjantaina pidämme viimeistelyharjoitukset ja sen jälkeen lähdemme heti kohti Jyväskylää, Joensuu taustoittaa.