TPS:n naiset solmivat neljä uutta jatkospimusta

TPS:n naisten edustusjoukkue on solminut jälleen uusia pelaajasopimuksia kaudeksi 2020. TPS:n viime kauden joukkueesta myös keskikentän laitapelaajat Katja Hakala ja Patricia Träsk sekä hyökkäyspään Milla Rantamäki ja Amanda Aatsinki jatkavat raitapaitojen riveissä myös kaudella 2020.

23-vuotias Hakala aloittaa TPS:ssä nyt kolmannen kautensa. Hän aloitti liigauransa FC Hongassa kaudella 2015, jossa hän pelasi myös kauden 2017. Vuonna 2016 Hakala pelasi Englannissa Oxfordissa. Hän on pelannut liigaurallaan nyt yhteensä 29 ottelua, joissa on syntynyt viisi maalia. Hän on viimeistellyt kaikki liigamaalinsa TPS:n paidassa.

22-vuotias Träsk aloittaa nyt toisen kautensa TPS-paidassa. Hän debytoi Naisten liigassa KPV:n paidassa jo kaudella 2013. Kaudella 2017 hän pelasi Naisten liigaa toisen kokkolalaisseuran, GBK:n riveissä. Kausi 2018 meni ruotsalaisen Umeå IK:n organisaatiossa. Hän on pelannut yhteensä 18 liigaottelua ja maalitili aukesi liigatasolla viime kaudella TPS:n paidassa.

24-vuotias Rantamäki aloittaa nyt kahdeksannen kautensa Naisten liigassa. Rantamäki aloitti liigauransa NiceFutiksen riveissä kaudella 2012. Hän siirtyi porilaisseurasta TPS:ään kaudeksi 2017. Rantamäki on pelannut Naisten liigassa yhteensä 127 ottelua ja viimeistellyt niissä kahdeksan maalia.

19-vuotias Aatsinki pelasi ensimmäisen ottelunsa Naisten liigassa kaudella 2018. Hän nousi viime kaudella TPS:n pelaavaan kokoonpanoon ja Naisten liigan pelejä on takana jo 16. Aatsinki avasi henkilökohtaisen maalitilinsä kauden loppupuolella ONS-ottelussa.

– He kaikki ovat meille entuudestaan jo tuttuja pelaajia ja tiedämme puolin ja toisin, mitä saamme. On hieno asia, että kaikki neljä lähtevät sitoutuneina mukaamme myös kaudeksi 2020. TPS tarvitsee vielä lisävahvistusta ja sen eteen tehdään koko ajan töitä. Joukkueen rakentaminen etenee ihan suunnitellussa aikataulussa kohti uutta vuotta ja kautta, päävalmentaja Sami Haltia vahvistaa.

TPS:n sopimuspelaajat kaudelle 2020:

Maalivahdit: Inkeri Niemi ja Siiri Välimaa. 
Kenttäpelaajat: Amanda Aatsinki, Mira Andersson, Katja Hakala, Laura Kattelus, Netta Laasio, Jenni Rannus, Milla Rantamäki, Emma Santamäki, Patricia Träsk ja Saija Östlund.

Lisää uutisia