TPS:n naiset päättivät loistavan liigakautensa SM-hopeajuhliin!

TPS:n naisten edustusjoukkue lunasti ennen kauden alkua asetetun virallisen tavoitteensa ja palasi tänään SM-mitalijoukkueeksi 31:n vuoden tauon jälkeen. Jo kaksi kierrosta sitten varmistuneen mitalin väriksi sinetöityi tänään SM-hopea. Koko TPS jalkapallon organisaatio onnittelee tuoreita SM-mitalisteja!

TPS voitti tällä kaudella koko seurahistoriansa 11:nnen SM-mitalinsa. Mitalimäärä on edelleen kautta aikain toiseksi suurin HJK:n jälkeen. Seura on voittanut vuoden 1978 Suomen mestaruutensa lisäksi nyt kahdeksan (8) SM-hopeaa ja kaksi (2) SM-pronssia. TPS:n edellinen SM-mitali oli siis vuodelta 1985. TPS pystyi voittamaan tällä kaudella Naisten liigassa jokaisen vastustajansa vähintään kerran.

TPS päätti kauden 2016 lauantaina jo aiemmin Suomen mestaruutensa varmistaneen PK-35:n vieraana Vantaalla. Molemmat olivat voittaneet aikaisemmin kotiottelunsa, mutta tänään TPS teki todella arvokkaan ryöstöretken Vantaalle ja vei pisteet tylysti lukemin 0-2. Kun FC Honka pelasi samaan aikaan 2-2-tasapelin Pallokissoja vastaan Espoossa, varmistui TPS:n hopeinen SM-mitali.

TPS:llä on ollut usein suuria vaikeuksia juuri Vantaalla PK-35:n vieraana, mutta tänään Palloseura oli virkeässä iskussa ottelun alusta asti. TPS prässäsi ylhäältä ja PK-35 menetti yllättävän paljon palloja jopa omalla kenttäpuoliskollaan. TPS loi selvästi enemmän paikkoja 1. puoliajalla kuin mestarit, mutta hyökkäyksistä puuttui kuitenkin se aivan viimeinen silaus.

TPS:n ennakkoluuloton ja rohkea esitys sai suoraa jatkoa ottelun 2. puoliajalla. 72. minuutin kohdalla TPS sinnikäs yritys tuotti ansaittua tulosta. PK-35:n Selina Mustajoki haparoi alakerrassa ja Ria Öling riisti pallon ja latasi pelivälineen varmasti oikeaan ylänurkkaan. 81. kohdalla sitten tärähti toistamiseen, kun Jutta Rantala ampui armottoman pommin maalin oikeaan ylänurkkaan. TPS:llä ei ollut ottelun lopussa hädän päivää, vaan kausi 2016 paketoitiin uskomattoman hienolla tavalla.

Naisten liigan ylemmän jatkosarjan lopputaulukko:

1. PK-35 (52)
2. TPS (46)
3. FC Honka (45)

4. HJK (38)
5. Pallokissat (37)
6. Åland United (30)

TPS kaudella 2016:

Ottelut: 23
Voitot: 14
Tasapelit: 4
Tappiot: 5
Pisteet: 46
Maaliero: 55-28

Maalintekijät:

Ria Öling 15
Jutta Rantala 12
Elli Pikkujämsä 8
Hanna Ruohomaa 7
Saija Östlund 6
Terhi Ristolainen 2
Alina Schrey 1
Mira Uronen 1
Tiina Vatanen 1

TPS:n SM-hopeajoukkueeseen ovat kuuluneet kaudella 2016 seuraavat pelaajat:

Roosa Hurmerinta, Karoliina Lindstedt, Milla-Maj Majasaari ja Inkeri Niemi.

Amalia Aarnio, Annika Haanpää, Siiri Hammar, Sini Laaksonen Netta Laasio, Aada Peltoniemi, Elli Pikkujämsä, Jutta Rantala, Terhi Ristolainen, Janni Rannus, Hanna Ruohomaa, Emma Santamäki, Wilma Spets, Veronica Timlin, Alina Schrey, Mira Uronen (kapteeni), Tiina Vatanen, Laura Wentjärvi, Ria Öling ja Saija Östlund.

Joukkueen taustat:

Päävalmentaja: Sami Haltia
Valmentaja: Pasi Läpinen
Maalivahtivalmentaja: Jani Tuomala
Fysio: Saara Hyyrynen
Lääkäri: Aleksi Schrey
Huoltajat: Reijo Muuriaisniemi ja Tauno Keto
Joukkueenjohtajat: Mervi Mäkelä, Satu Timlin ja Jouni Nieminen

Kuva: Tiina Pirilä

Lisää uutisia