TPS:n kotiotteluissa palvelee tänä vuonna lapsiparkki

TPS pelaa kaikki kauden 2017 kotiottelunsa Kupittaan Veritas Stadionilla. TPS tarjoaa tällä kaudelle kotiotteluissaan kaikille lapsiperheille ihan uuden palvelumuodon, nimittäin lapsiparkin. TPS:n kotiottelua ei kannata siis jättää väliin ainakaan siitä syystä, että kaikkein pienimmät eivät jaksa vielä keskittyä kokonaisen jalkapallo-ottelun seuraamiseen. Kultakuutti-lapsiparkki sijaitsee Veritas Stadionin pääkatsomon 2. kerroksessa jäähallin puoleisessa päädyssä.

TPS on perustanut lapsiparkin yhteistyössä Turun Ammatti-instituutin kanssa, jonka lähihoitajaopiskelijat huolehtivat pelin aikana lapsista. Mukana olevat lähihoitajaopiskelijat kuuluvat ertyiseen yrittäjyyteen tähtäävään opiskelijaryhmään.  Kultakuutti-lapsiparkki on suunnattu kaikille 3-9 vuotiaille lapsille. Kultakuutissa on erilaista ohjelmaa, kuten yhteisiä leikkejä, piirtämistä, pelejä ja kasvomaalausta. Myös TPS-maskotti Tixu Tiikeri vierailee lapsiparkissa.

Suomen Palloliitto, kymmenen suomalaista jalkapalloseuraa (TPS mukaan lukien) ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto, SAKKI ry, käynnistivät alkusyksystä 2016 kaksivuotisen, Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) tukeman, ”Hyvää seuraa – nuorten osallistaminen seuratoimintaan” – hankkeen, jonka avulla edistetään nuorten hyvinvointia, elämänhallintataitoja, opiskelumotivaatiota sekä vahvistetaan työelämätaitoja.

TPS:n ja Turun Ammatti-instituutin yhteistyö on osa tätä hanketta.

Tervetuloa tutustumaan TPS:n lapsiparkkiin Veritas Stadionille!

Katso aiheesta juttu TPS TV:stä: https://tpstv.fi/tpsn-kotiotteluissa-palvelee-tana-vuonna-lapsiparkki/

Lisää uutisia