TPS:n koronatartunnat jäivät yhteen – joukkue palaa yhteisharjoituksiin

TPS:n Veikkausliigajoukkueen sisältä löytyi yksi koronatartunta edellisviikolla. Koko TPS:n liigajoukkue taustoineen testattiin joukkueesta löytyneen koronatartunnan jälkeen, mutta joukkueen sisältä ei löytynyt enää uusia koronatartuntoja. Kaikki muut TPS:n Veikkausliigajoukkueessa otetut koronatestit ovat siis olleet negatiivisia.

Koronatartunnan saanut TPS:n liigajoukkueen jäsen on ollut tartunnan jälkeen vähäoireinen ja hän on jo toipunut tartunnasta. Hän on viettänyt koko toipumisaikansa eristyksissä kotioloissa. TPS:n Veikkausliigajoukkue piti koronatartunnan vuoksi myös taukoa joukkueen yhteisharjoituksista. TPS pääsee kuitenkin palamaan yhteisiin joukkueharjoituksiin alkuviikosta.

– Meillä kaikki flunssaoireiset on testattu heti, olemme toimineet näin jo kuukausia. Työntekijöiden terveys ja turvallisuus edellä mennään ja se on kaikkein tärkeintä. Vähän sellainen kuva tästä kuitenkin jäi, että ei Veikkausliigassakaan oltu ihan loppuun asti varauduttu tällaiseen tilanteeseen. Me olimme saaneet ennakkoon erilaista informaatiota siitä, mitä tartuntatapauksesta seuraa muulle joukkueelle ja taustaryhmälle. Runkosarjan muuttunut otteluohjelmakin lyötiin lukkoon, ennen kuin meidän loput testitulokset oli edes valmiina, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson ihmettelee.

– Nyt kun me mennään sitten kaksien yhteisharjoitusten jälkeen kohti kauden tärkeimpiä pelejä, ei mennä todellakaan pelaajien terveys edellä. Kun näin pitkän tauon jälkeen pelataan viisi ottelua vajaan kahden viikon sisään, on loukkaantumisriski todella korkealla. Ja jos ajatellaan koko sarjan kilpailutilannetta, niin me ei pystytty treenaamaan sarjan kriittisimpään aikaan yhdessä lainkaan. Nyt pitää kuitenkin mennä positiivisessa hengessä eteenpäin ja teemme varmasti kaikkemme sarjapaikkamme eteen, Johansson lupaa.

TPS:n Veikkausliigaottelut jatkuvat ensi perjantaina Valkeakoskella. Raitapaidat kohtaavat FC Hakan Tehtaan kentällä perjantaina 16.10. klo 18.30 alkaen.

– Tartuntatapaukset jäivät onneksi yhteen ja joukkue palaa taas arkeen takaisin. Meillä on Veikkausliigassa nyt aika haastavat viikot ja vain tärkeitä otteluita edessä. Saimme selkeät toimintaohjeet viranomaisilta ja olemme noudattaneet niitä koko ajan, FC TPS Turku Oy:n va. toimitusjohtaja Janne Kytölä vahvistaa.

Lisää uutisia