TPS:n keskikentälle kova vahvistus – MM-kisakävijä Anthony Annan liittyy joukkueeseen

Turun Palloseura on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen keskikenttäpelaaja Anthony Annanin kanssa. TPS:n päävalmentaja Jonatan Johanssonin mukaan Annan, 35, on nousua Veikkausliigaan tavoittelevalle joukkueelle pelillisesti erittäin tärkeä palanen.

– Hän tuo kokemusta ja johtajuutta keskikentällemme. Hän on hyvä organisoimaan joukkueen peliä pallollisena ja myös pallottomana, Johansson analysoi.

Ghanalaisen Annanin ansioluettelo on komeaa luettavaa. Annan on pelannut Ghanan maajoukkueessa 64 maaottelua. Etelä-Afrikan MM-kisoissa vuonna 2010 Annan pelasi Ghanan kaikissa viidessä ottelussa täydet minuutit. Pitkällä urallaan Annan on pelannut Saksan, Espanjan, Hollannin, Norjan ja Israelin pääsarjoissa.

– Annanilla on paljon kokemusta kovista peleistä. On tärkeää, että joukkueessa on kokeneita pelaajia, jotka pystyvät ottamaan paineet hartioilleen ja pysymään rauhallisina tiukoissakin paikoissa. Meillä ei ehkä ollut viime kauden joukkueessa tarpeeksi kokeneita pelaajia, päävalmentaja Johansson sanoo.

Suomen kentillä Anthony Annan on voittanut kolme Suomen mestaruutta HJK:ssa. HJK:n mestaruuskaudella 2017 Annan valittiin Veikkausliigan Vuoden keskikenttäpelaajaksi. Kolmella viime kaudella Annan on pelannut Veikkausliigaa FC Interissä. Tuleva kausi on 172-senttiselle keskikenttäpelaajalle jo kahdeksas Suomen kentillä.

– Rakastan Suomea, tämä on erittäin mukava maa. Olen iloinen, että pääsin sopimukseen TPS:n kanssa ja saan jatkaa pelaamista Suomessa. Odotan jo innolla kuukauden päästä alkavaa Ykkösen kautta, Annan sanoo.

Anthony Annanilla ei ole vielä pelilupaa, joten häntä ei nähdä kentällä lauantaina 19.3. Turussa pelattavassa Ykköscupin finaalissa.

 

Annanin kuva median käyttöön: https://drive.google.com/file/d/1i2boJzpwNgpNbtcJ8x5nsQoD49zthwj7/view?usp=sharing

 

Anthony Annanin ja Jonatan Johanssonin videohaastattelu:

Lisää uutisia