TPS:n cup-unelma mureni jatkoajalla

TPS:n taival Suomen Cupissa 2013 päättyi ennenkuin se ehti kunnolla alkaakaan. IFK Mariehamn haki Turusta paikan kahdeksan parhaan joukkoon iskemällä ratkaisun ottelun jatkoajalla. TPS yritti jatkoajan lopun vimmatusti tasoitusta, mutta edes onni ei ollut tänään kohdallaan.

– Kaikki tekivät varmasti parhaansa, mutta jokaisen pitää vielä vähän enemmän heittäytyä peliin. Pitkään poissa ollut Juho Lähde oli tänään taas jälleen kerran oikea esimerkki siitä heittäytymisestä peliin, TPS-luotsi Marko Rajamäki pohdiskeli.

– Ihan tasainen peli tämä oli sinänsä, mutta aina nämä jommallekummalle lopulta kääntyy. Nyt kävi näin. Tekniikka voittaa aina lopulta, Rajamäki jatkoi ja viittasi suoraan ottelun ratkaisuhahmoon, IFK:n Petteri Forselliin.

Ottelun avausmaali leivottiin aivan ensimmäisen puoliajan lopulla. IFK pelasi nätin kuvion ja sahasi pallon TPS:n alueelle. Pekka Lagerblom siirsi pallon keskelle ja Forsell niittasi pelivälineen aivan vasemman tolpan juureen.

TPS heräsi tauon jälkeen taistelemaan jatkopaikasta tosissaan ja raitapaitojen tehominuutti osui hieman ennen tunnin täyttymistä. Ensin Mika Ääritalo nikkasi Dennis Okaru tarkan keskityksen oikeaan takanurkkaan. Heti perään Jani Tanska voitti taistelun pomppivasta pallosta ja puski sen reppuun. IFK:n taukojohto meni näin päälaelleen hetkessä.

– Eipä siitä maalista tänään paljon iloa lopulta ollut, vaan tämä kilpailu loppui nyt tämän kauden osalta tähän, Tanska summasi.

IFK Mariehamn rynni 70. minuutin kohdalla takaisin peliin mukaan ja tasoihin. Päävalmentaja Pekka Lyyskin vaihto osui napakymppiin, kun juuri kentälle tullut jamaikalaiskärki Dever Orgill kiskaisi pallon reppuun melkein ensimmäisestä kosketuksestaan.

Sen jälkeen painettiin aikamoista haipakkaa päästä päähään, mutta Tepsille tarjottiin voitonavaimia aivan loppusekunteilla. Avausmaalin iskenyt Ääritalo pääsi lataamaan boksista vasurillaan, mutta veto jäi hieman vaillinaiseksi ja Simon Nurme venyi pallon eteen.

-Tämä oli vähän kummallinen peli, kun painettiin päästä päähän koko ajan. Meidän olisi pitänyt silti hoitaa tämä jo varsinaisella peliajalla, Tanska manasi.

IFK Mariehamnin liekki roihusi heti jatkoajan alussa niin, että TPS joutui takaa-ajoasemiin. Patrik Byskata pisti pallon Forsellille, joka kopautti pallon jo toistamiseen verkkoon, nyt tolpan kautta. TPS löi painetta IFK:n päätyyn koko jatkoajan toisen puoliajan, mutta pääsi vain muutamaan läheltä piti -tilanteeseen.

– Forsellin taidot oli ennakkoon tiedossa, mikään ei tullut yllätyksenä. Silti hän pystyi dominoimaan kenttää ja oli tänään jäätävän hyvä. Meidän täytyy ottaa tämä oikeanlaisena opetuksena, Rajamäki päätti.

Lisää uutisia