Turun Palloseuran ja Tikkurilan Palloseuran kohtaamista oli seuraamassa 254 katsojaa ja kentän lisäksi myös yleisön puoleta löytyi erittäin paljon kokemusta Palloseuran paidassa pelaamisesta, sillä joukkue oli kutsunut entisiä TPS:n pelaajia vierailemaan ottelussa.
Ennen ottelua Palloseuran legendat pääsivät vierailemaan joukkueen pukukopissa joka sai alkukaudesta täysin mustavalkoisen teeman. Uudistettu pukukoppi saikin paljon ihailua vierailijoilta.
Ottelun aikana näytettiin, mitä mustavalkoinen perhe tarkoittaa. Entiset pelaajat kannustivat loppuun asti kovaa taistellutta joukkuettaan, mutta tällä kertaa kova vääntö ei aivan loppuun asti riittänyt.
Pääsimme ottelun jälkeen keskustelemaan Regina Hollménin, Sirpa Moisanderin ja Anu Oikarisen kanssa niin lauantain ottelusta, joukkueen uudesta kopista, kuin naisten jalkapallon tulevaisuudesta, unohtamatta kuitenkaan seuran historiaa.
– Toistaalta peli jätti hyvät fiilikset, mutta toisaalta myös huonot, koska tappio tuli ja sitä kautta putoamisen välttäminen on haastavampaa, Hollmén totesi ottelun jälkeen.
Oikarinen jäi harmittelemaan sitä, kuinka lähellä piste oli, mutta antaa myös kehuja voittajille.
– Pelistä sai kyllä hyviä muistoja. TPS taisteli kovaa loppuun asti ja loppu harmitti todella paljon. Juuri ennen maalia puhuttiin, että täytyy kestää enää hetki ja saadaan piste. Näin sitä vaan välillä käy. TiPS jaksoi hyvin yrittää loppuun asti.
Myös Moisander harmitteli tietysti tappiota mutta muistuttaa, että myös TPS sai luotua omat paikkansa.
– Tepsillä oli hyvä tsemppi ja olisi suonut, että se olisi riittänyt loppuun asti. Vaikka TiPS oli hallitsevampi, sai myös TPS pari hyvää maalipaikkaa luotua. Harmi, että tuli loppuhetken maalilla tappio. Tällä kaudella on harmittavan paljon tullut tappioita loppuhetken maalilla.
Palloseuran kausi on ollut vaikea, eikä kauden seuraaminen ole ollut helppoa. Pääkaupunkiseudulla asuva Hollmén ei ole paikanpäälle päässyt pelejä seuraamaan, mutta TPS on silti pysynyt lähellä.
– Kauden seuraaminen on ollut surullista. Asun itse pääkaupunkiseudulla mutta silti TPS on aktiivisesti seurannassa. Mustavalkoista sydäntä surettaa aina, kun taistellaan putoamista vastaan, Hollmén harmittelee.
Vaikka kausi on ollut vaikea, ei usko kuitenkaan ole kadonnut.
– Kauden seuraaminen on ollut haastavaa, kun joukkue on ollut koko kauden häntäpäässä. Viimekaudet ovat olleet melko vaikeita Tepsille. Täytyy vaan toivoa, että noustaan vielä täältä vaikka loppukausi ei tule olemaan helppo, Oikanen pohtii.
Tappioiden lisäksi myös huono tuurikin on ollut turkulaisten taakkana.
– Harmittanut, kun on kautta seurannut. Kauden aikana on ollut todella paljon epäonneakin. Taistellaan kuitenkin loppuun asti ja toivotaan, että Tepsi säilyy Liigassa, Moisander toteaa toiveikkaana.
Joukkueen mustavalkoisen teeman saanut pukukoppi sai kolmikolta paljon kehuja ja antoi paljon ajateltavaa siitä, kuinka paljon oman peliuran jälkeen on tapahtunut.
– Pukukopista päällimmäinen ajatus oli, että kyllä on ajat muuttunut ja se on todella hienoa! Omien pelivuosien aikana oli hyvä, jos ympärillä oli neljä seinää ja katto. Siihen aikaan suihkutkaat eivät toimineet kunnolla. Nyt puitteet ovat hienot ja niinhän sen pitääkin olla, että kehitystä tulee. Siltä kantilta asiat ovat nykyään hyvin, Hollmén toteaa.
– Koppi näytti todelta hienolta. Eteenpäin on menty ja oli hieno fiilis olla kopissa. On tärkeää, että joukkueelle on oma yhteinen tila ja omat paikat, Oikarinen jatkaa tyytyväisenä.
– Koppi oli todella hieno ja oli mukavaa päästä vierailemaan siellä. Oli hienoa huomata, että kopista löytyi myös historiaa meidän pelivuosilta. Toivottavasti se antaa tsemppiä nykyisille pelaajille, Moisander toivoo.
Kolmikon keskuudesta löytyy paljon kokemusta Palloseuran paidasta ja paljon hienoja muistoja, mutta mitkä ovat kolmikolle ne kaikkein tärkeimmät muistot? Hollménin ei tarvi asiaa pitkään pohtia.
– Omalta peliuralta paras muisto on tietysti vuoden -78 mestaruus. Olitiin monena vuotena toisia, tai kolmansia ja oli todella hienoa napata mestaruus Turkuun!
Myös Moisaderin paras muisto on vuodelta 1978.
– Omalta uralta hienoin muisto oli -78 mestaruus. Jahdattiin sitä viisi vuotta ja joka vuosi oltiin mitalaileilla. Kun lopulta napattiin se kirkkain sija, niin sitä ei unohda koskaan.
Oikarisen piti miettiä hetki, mikä on se paras hetki, mutta vastaus kuvastaa hyvin sitä, mitä TPS on.
– Omalta peliuralta on vaikeaa poimia sitä kaikkein hienointa hetkeä. Ehkä parhaiten mielessä on ne ensimmäiset pelit. Tulin joukkueen mukaan melko nuorena ja kokeneiden pelaajien vastaanotto oli todella hyvä. En päässyt ensimmäisessä otteluissa vielä isoille minuuteille, mutta Kupittaan nurmelle silti!
Tulevaisuudesta kysyttäessä herää toiveikkuutta, mutta myös huolta varsinkin tyttöjen jalkapallon osalta.
– Kuunneltiin puoliajalla Leena Allenin puhetta seuran tulevaisuudesta, eikä se huonolta näytä, vaan TPS hoitaa asioita hyvin. Kuitenkin tyttöjalkapallo on kokonaisuudessaan surullisella tasolla, sillä pelaajia on liian vähän. Siihen pitäisi saada muutosta, Hollmén pohtii.
Oikarisen tytär pelaa Turun seudulla, joten tyttöjen jalkapallo on läheinen osa omaa elämää ja se on aiheuttanut miettimisen aihetta.
– Tulevaisuudelta odotan, että TPS pysyisi pääsarjassa. Katsotaan, miten loppukaudesta käy. Oma tyttöni pelaa Turun alueella ja olen itsekin huomannut, että tytöissä pelaajat ovat vähissä. Ehkä tulevaisuudessa jotain seurojen välistä yhteistyötä pitää kasvattaa. Toivotaan, että paikallinen naisfutis pysyy pääsarjassa.
Moisander luottaa siihen, että vaikka edessä olisi putoaminen Ykköseen, ei Palloseura siihen kaadu.
– Vaikka tulisi putoaminen niin uskon, että pistetään vain uutta matoa koukkuun. Uskon ja luotan siihen, että Palloseuran naiset nousevat takaisin niille kärkisijoille, joihin se kuuluu.
TPS kiittää kaikkia paikalle päässeitä ja toivottaa jokaisen tervetulleeksi myös tulevaisuudessa!
Paikalle päässeet pelaajat:
Kristiina Lehtinen, Regina Hollmén, Sirpa Moisander, Sirpa Visakoski, Maarit Nenonen, Minna Koivisto, Maija Liukkonen, Suvi Nirkkonen, Ulla Sipponen, Auli Harittu, Sari Laine, Anu Oikarinen, Kirsi Ojasalo, Satu Heinonen, Jaana Aaltonen, Mona Enckelman, Minna Siponen-Orellana, Riikka Leino, Niina Runola, Stina Aaltonen ja Minna Rauten, sekä valmentajista Jussi Nirkkonen.
Kuva: Kristiina Lehtinen
