TPS matkustaa helatorstaina JyPK:n vieraaksi Jyväskylään

TPS kohtaa Naisten liigassa helatorstaina vieraissa JyPK:n. Ottelu alkaa Jyvaskylän Harjun stadionilla 30.5. klo 14.00.

Raitapaidat pelaavat nyt toisen peräkkäisen vierasottelunsa, sillä TPS pelasi viime sunnuntaina sarjajohtaja HJK:ta vastaan Helsingissä. Palloseura pystyi suurimman mestarikandidaatin kyydissä hyvin mukana toisen puoliajan jälkimmäiselle puoliskolle asti. Rutinoitunut HJK pystyi kuitenkin painamaan sen jälkeen tarvittavat ratkaisevat osumat ja voitti ottelun lopulta 2-0-lukemin. TPS-laituri Katja Hakala kumautti pallon Klubin maalin tolppaan tilanteen ollessa vielä 0-0.

– Ei pystytty pelaamaan niin aggressivisesti, kuin olisi pitänyt. Siihen vaikutti varmasti iso kenttä sekä tietenkin taitava vastustaja. Jouduttiin Helsingissä kokonaisuudessaan enemmän puolustuskannalle, kuin oltaisiin haluttu. Pieniä virheitä tulee kaikille joka pelissä ja nyt HJK rankaisi niistä. Olisi ollut kiva nähdä pelin kulku siitä eteenpäin, jos Katjan veto olisi mennyt sisään. Tappio on aina pettymys, mutta kyllä parempi joukkue voitti sen pelin, TPS-luotsi Petteri Joensuu myöntää.

Jyväskylän Pallokerho lähtee otteluun pisteen takaa-ajoasemista TPS:ään nähden. Maalitykki Gentjana Rochin jälkeistä aikaa elävä JyPK on voittanut tähän mennessä kaksi ottelua. Mikko Mannisen valmentama JyPK on ailahdellut melkoisesti, sillä voitot ovat tulleet Åland Unitedista ja TiPS:stä, mutta vastaavasti joukkue hävisi kotonaan ONS:lle.

– Olen katsonut kaksi edellistä JyPK:n peliä. He voittivat TiPS:n, mutta tikkurilaisille jäi siitä pelistä paljon jossiteltavaa. Toisaalta taas Honka voitti JyPK:n, mutta sen ottelun tulos olisi voinut olla JyPK.lle edullisempi. Tasaista peliä veikkaan, tämähän on muuten eka luonnonnurmipeli meille. JyPK on monessakin suhteessa samantyyppinen työteliäs joukkue kuin me, Joensuu tietää.

TPS saa Jyväskylään mukaansa jo kolme maalia viimeistelleen hyökkääjä Emilia Ukkosen, joka joutui jättämään HJK-pelin väliin lainasopimuksensa vuoksi. Ukkonenhan kuuluu virallisesti HJK:n sopimuspelaajiin. Vastaavasti hyvän alkukauden pelannut laituri Patricia Träsk joutuu jättämään JyPK-pelin harmittavasti väliin.

– Ukkonen palaa ja pelaa ainakin vielä Jyväskylässä, katsotaan hänen tilanteensa sitten. Tiia Hirvonen on kuntoutumassa, mutta paluu menee varmaan juhannuksen jälkeiseen aikaan. Saija Östlund pelasi jo HJK:ta vastaan, mutta hänen kanssaan edetään kuitenkin varovaisesti, Saijan loukkantumishistoria tuntien. Pientä flunssaa joukkueessa on myös ollut, mutta toivon, että kaikki saadaan mukaan. Patu Träsk on tosiaan poissa, mutta hänellä ei ole onneksi mitään vakavampaa vammaa, Joensuu listaa.

Seuran kannalta on aina ilahduttava uutinen, kun omia pelaajia valitaan maajoukkueeseen. Keskikenttäpelaajat Julia Sainio ja Jatta Keskitalo nimettiin nyt tyttöjen U18-maajoukkueeseen. Suomen tytöthän kohtaavat Itävallan kaksoismaaotteluissa Pajulahden Liikuntakeskuksessa keskiviikkona 12.6. ja perjantaina 14.6.

– On aina hieno asia, että saadaan pelaajia maajoukkueiden mukaan. Julia oli jo U17-ikäluokan MM-kisajoukkueessa mukana, mutta Jatta nousi ihan uutena pelaajana nyt mukaan. Hän tuli meillekin vähän kuin puskista ja on täyttänyt oman paikkansa erittäin hyvin, Joensuu kiittelee.

Lisää uutisia