TPS-maalivahti Lucas Bergström siirtyy Chelsean nuorisoakatemiaan

TPS-maalivahti Lucas Bergström siirtyy Chelsean nuorisoakatemiaan. Lupaava TPS-maalivahti on käynyt jo antamassa omat näyttönsä Chelsealle ja hän on vakuuttanut englantilaisseuran omalla lahjakkuudellaan. Hän liittyi lontoolaisseuran vahvuuteen viime viikon lopulla. TPS ja Chelsea ovat jo aikaisemmin neuvotelleet Bergströmin siirron kaikki yksityiskohdat valmiiksi.

– Pituus ja koko ovat vahvuuksiani ja sitä kautta myös keskitykset ja blokkitorjunnat, mutta fysiikkaa ja koordinaatiota täytyy erityisesti kehittää. Haluan tehdä töitä urani eteen ja kehittyä koko ajan paremmaksi ja paremmaksi maalivahdiksi. On hienoa saada tällainen mahdollisuus ja päästä aivan sinne jalkapallon huippumaailmaan mukaan, Bergström kiittelee mahdollisuuttaan.

Syyskuussa 16 vuotta täyttänyt Bergström on alunperin paraislaisen PIF:n kasvatteja, mutta hän on pelannut ja harjoitellut viimeiset pari kautta TPS:ssä. Hän on harjoitellut tällä kaudella myös jo TPS:n edustusjoukkueen mukana sekä kuulunut TPS:n GANT Akatemian pelaajaryhmään.

– Kyse on erittäin lahjakkaasta maalivahdista, olen tuntenut hänet nyt kolme ja puoli vuotta. Lucas on nykyaikainen maalivahti, eli hyvä avaamaan peliä ja hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa. Hän on samalla erittäin kokonaisvaltainen maalivahti, TPS:n maalivahtivalmentaja Eemeli Reponen tiivistää valmennettavansa ominaisuudet.

– Pitää muistaa, että hän on vielä todella nuori kaveri, mutta hän on silti pärjännyt hyvin myös meidän mukana. Lucaksella on luonnonlahjana maalivahdin raamit valmiina ja hän on erittäin kova harjoittelija. Työnteosta hänen tulevaisuutensa ei ole kiinni ja vielä kun tekniset ja taktiset asiat menevät sopivasti eteenpäin, niin hänellä on hieno tulevaisuus edessään. Me olemme TPS:ssä aina ylpeitä siitä, kun joku pelaaja lähtee meiltä maailmalle. Uskon, että hän pärjää, joten ei muuta kuin onnea matkaan, TPS:n edustusjoukkueen päävalmentaja Mika Laurikainen toivottaa.

– Lucaksesta oli kiinnostunut useampikin Englannin Valioliigaseura. On hieno juttu, että suomalaispelaajilla on vientiä myös maailman suurimpiin seuraorganisaatioihin. Yleensäkin kiinnostus suomalaisia pelaajia kohtaan on noussut, Bergströmin siirron taustalla mukana ollut agentti Sami Salonen arvioi.

Bergströmin haastattelu TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/tps-maalivahti-lucas-bergstrom-siirtyy-chelsean-nuorisoakatemiaan/​

Lisää uutisia