TPS:lle tappio Kansallisen Liigan avauksessa

13.06.2020 18:11

TPS:n avausottelu Kansallisessa Liigassa ei ollut onnistunut, vaan Kuopion Palloseura nappasi selkeän 6-0 (4-0) kotivoiton. KuPS otti ottelun heti alussa hallintaansa ja hallitsi palloa käytännössä täysin ensimmäiset 10 minuuttia. Tämän jälkeen myös TPS alkoi löytää oikeaa vaihdetta ja pääsi askel kerrallaan mukaan peliin. Parantunut peli kuitenkin koki kolauksen, kun Gentjana Rochia rikottiin pelikellon näyttäessä 18. minuuttia. Rochi asteli itse pallon taakse ja upotti pallon vasempaan alakulmaan. Maalivahti Inkeri Niemi oli hyvin mukana vedossa, mutta ei saanut venytettyä kättään pallon eteen.

Avausmaalin jälkeen KuPS otti pelin taas hallintaansa ja 24. minuutin kohdalla Anni Hartikainen iski poikittaissyötön jälkeen liigauransa avausmaalin. Alle 10 minuuttia myöhemmin taululla oli jo 3-0, kun Rochi karkasi TPS-puolustukselta ja iski pallon oikeaa tolppaa hipoen maaliin. Lisää kylmää vettä tuli niskaan aivan ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Aino Kröger vei KuPS:n jo neljän maalin karkumatkalle.

TPS käytti heti tauolla kaksi vaihtoa, kun Daniela Sandås ja Milla Rantamäki saivat tehdä tilaa Mira Anderssonille ja Amalia Härköselle. TPS piristyi selkeästi vaihdoista ja pystyi ajoittain painamaan peliä kuopiolaisten päätyyn. Valitettavasti piristynyt peli ei näkynyt kuitenkaan tulostaululla, vaan lopulta ottelun viideskin maali merkittiin kuopiolaisille. KuPS syötteli pallon läpi Tepsin puolustuksen ja Aino Kröger upotti pallon maaliin.

Kun ottelua oli takana 72 minuuttia näytti siltä, että Tepsin maalitili aukeaisi viimeinkin. Viivi Ollonqvist paineli puolustuksen läpi ja ohitti jo maalivahdin, mutta kulma meni liian pieneksi ja pallo painui tolpan väärälle puolelle. Aivan lisäajan lopulla Niemi epäonnistui pallokosketuksessaan ja Lavdije Begolli kuljetti pallon maaliviivalle ja tökkäsi päällään loppulukemat 6-0.

Päävalmentaja Sami Haltia ei lähtenyt kaunistelemaan lukemia, vaan myönsi rehellisesti kuopiolaisten paremmuuden.

- Kaikki lähti vähän huonolla tavalla liikenteeseen. Etäisyydet oli väärät, mentiin väärältä puolelta väärään aikaan. Yhtenäinen peli suli heti alkuunsa ja tuli paljon yksi vastaan yksi tilanteita, jotka hävittiin. Noin kymmenen minuutin kohdalla peli rauhoittui vähän, mutta sitten pallo olikin maalissa, eikä siitä toivuttu. KuPS oli tänään juuri niin kova, kuin voisi ajatella ja osasi pelata joukkueena todella hyvin, Haltia myönsi.

Tauolla Haltia lähti hakemaan parempaa tulosta pienillä taktisilla muutoksilla.

- Puhuttiin kopista moraalista ja kunniasta ja päätettiin, että lähdetään hakemaan vähintään toisen puoliajan voittoa. Pelaavat vastasivat tähän haasteeseen hyvin. Myös viisi vaihtoa sopi tänään. Tänään kolme vaihtoa ei olisi riittänyt. Saatiin vaihtojen kautta vähän lisää kokeilua ja valmistautumista keskiviikon kotipeliin.

Mustavalkoisesti mielenkiintoisin pelaaja oli Viivi Ollonqvist, joka oli heti ensimmäisessä ottelussaan avauksessa. U18-ikäluokassa runsaasti maaleja iskenyt Ollonqvist ei treenikauden aikana pystynyt treenaamaan joukkueen kanssa toivotulla tavalla, joten täydet minuutit olivat tulevaisuutta ajatellen iso asia myös valmennuksen mielestä.

- Harmittaa tietysti, että sarja-avauksessa tuli tällainen tappio. Oma peli oli ehkä ihan ok, mutta olisin myös voinut olla paljon parempi. Ei pystytty pelaamaan joukkueena kuten parhaimmillaan pystytään. Omalta kohdalta oli hienoa päästä heti ensimmäisessä ottelussa avaukseen. Tänään oli pari hyvää paikkaa, mutta valitettavasti pallo ei maaliin mennyt. Nyt ainakin tiedän, että Kansallisessa Liigassa pitää tehdä ratkaisut nopeammin, kuin on tottunut. Vastustaja pelaa organisoidummin, eikä vain rynni päälle, Ollonqvist tiivisti.

Kansallinen Liiga jatkuu TPS:n osalta jo ensi keskiviikkona, kun Urheilupuiston Yläkentälle saapuu vieraaksi Åland United. Ottelu alkaa 17.6. kello 17.00 - tervetuloa!