TPS lahjoittaa 10 kausikorttia Turun kriisikeskukselle

04.04.2022 12:12

TPS Jalkapallo lahjoittaa kymmenen kausikorttia Turun kriisikeskukselle. Kausikorteilla Turun kriisikeskuksen vapaaehtoiset tukihenkilöt voivat yhdessä tuettavien lasten ja nuorten kanssa käydä katsomassa Tepsin pelejä.

Mielenterveysalan kansalaisjärjestö MIELI ry:n alaisuudessa toimiva Turun kriisikeskus tarjoaa erilaisia kriisejä elämässään kohdanneille ihmisille monenlaista apua. Palveluihin kuuluu muun muassa kriisipuhelinpäivystystä, vertaistukisuhteita, kriisitukea kasvokkain ja verkossa sekä tukihenkilötoimintaa.

– Tukihenkilötoiminnalla tuetaan lapsia, joilla on erilaisia haasteita arjessaan. Tukihenkilötoiminta mahdollistaa sen, että lapsi saa jutella turvallisen aikuisen kanssa ja tehdä hänen kanssaan kaikenlaisia mukavia aktiviteetteja, kertoo vastaava vapaaehtoistyön koordinaattori ja kriisityöntekijä Minna Pelkonen Turun kriisikeskukselta.

TPS:n kausikorttilahjoitus on Pelkosen mukaan Turun kriisikeskukselle erittäin tervetullut. Monet tukihenkilötoiminnassa mukana olevista perheistä ovat vähävaraisia, eikä vanhemmilla välttämättä ole mahdollisuutta viedä lapsia katsomaan jalkapalloa.

– Eri järjestöissä toimivat ihmiset tekevät ja ovat tehneet vuosikymmenien aikana suurenmoista työtä ympäri Suomen. Turun kriisikeskus on erinomainen esimerkki tällaisesta järjestöstä. On hienoa, jos voimme omalta osaltamme olla auttamassa heitä toiminnassaan. Toivommekin, että kausikortit tarjoavat yhden matalan kynnyksen lisävaihtoehdon tukihenkilötoimintaan Turun kriisikeskuksen tuettaville ja tukihenkilöille, sanoo TPS Jalkapallon vastuullisuuskoordinaattori Juho Lähde.

Entinen maajoukkuetason jalkapalloilija Juha Reini on yksi Turun kriisikeskuksen tukihenkilötoiminnassa mukana olevista koulutetuista vapaaehtoistyöntekijöistä. Oman tuettavan lapsensa kanssa Reini on käynyt muun muassa pyöräilemässä, skeittaamassa, pelaamassa futista ja pulkkamäessä.

– On ollut tosi antoisaa ja mielenkiintoista toimia tukihenkilönä. Se on osaltaan aika vaativaa työtä. Kun muistaa sen, että on tekemässä hyvää, niin kyllä tämä antaa itsellekin paljon, sanoo Reini.

Juha Reini kertoo käyneensä oman tuettavan lapsensa kanssa katsomassa futispelejä useamman kerran. Jalkapallo-ottelut ovat hänen mukaansa oiva keino liikuntakipinän sytyttämiseen.

– Jalkapallo-ottelut ovat lapsille isoja ja kiinnostavia kokemuksia. Henkilökohtaisesti haluan herättää omassa tuettavassani kiinnostuksen liikuntaa kohtaan ja siten kannustaa häntä liikunnalliseen elämäntapaan.

Videohaastattelussa Minna Pelkonen ja Juha Reini:

Turun kriisikeskuksen toimintaan ja palveluihin voit tutustua tarkemmin kriisikeskuksen kotisivuilla: https://www.mielenterveysseurat.fi/turku/kriisikeskus/


Mikäli haluat tehdä hyvää ja lahjoittaa TPS Jalkapallon kausikortin/kausikortteja hyväntekeväisyyteen, voit tehdä lahjoituksen täältä: https://www.lyyti.fi/reg/TPStekeehyvaa2022