TPS kohtaakin perjantaina SalPan – TPS näyttää harjoitusottelun suorana lähetyksenä

TPS:n loppuviikon ohjelmaan on tullut muutos. Miesten edustusjoukkueen piti alun perin matkustaa lauantaina Poriin kohtaamaan FC Jazz, kun taas U23-joukkueen piti pelata perjantaina SalPaa vastaan. Ottelut vaihdettiin kuitenkin päittäin, eli edustusjoukkue kohtaakin Salon Palloilijat jo perjantaina.

TPS on harjoitusotteluita suunnitellessaan toivonut pääsevänsä pelaamaan myös ulkona. Jazz-ottelu olikin tarkoitus pelata ulkokentällä, mutta Poriin on ennustettu lauantaiksi sankkaa lumisadetta, ja pahimmillaan ottelu voidaan joutua perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Siksi TPS halusi ottaa varman päälle ja sopi SalPan kanssa, että salolaiset pelaavatkin perjantaina TPS:n ykkösjoukkuetta vastaan.

–Joukkueen viikkorytmin kannalta olisi parempi pelata lauantaina, mutta emme halunneet ottaa sitä riskiä, että peli joudutaan perumaan emmekä lopulta pääse pelaamaan lainkaan. Toistaiseksi myös Jazz-ottelu pysyy kuitenkin ohjelmassa, ja U23-joukkue matkustaa Poriin, jos ottelu vain pystytään pelaamaan. Toki meidän rinkimme on vielä pieni, joten käytännössä kokoonpano on molemmissa otteluissa sekoitus edustus- ja U23-joukkuetta. Pyrimme edelleen siihen, että kummallakin joukkueella on yksi ottelu viikossa, jotta peliminuutteja saadaan mahdollisimman laajalle, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson taustoittaa.

SalPa-ottelu pelataan LähiTapiola-areenalla perjantaina 28. tammikuuta kello 20 alkaen. TPS näyttää ottelun suorana lähetyksenä Solidsportin kautta osoitteessa https://solidsport.com/fctps. Ottelun selostaa Markku Silvennoinen. Lisätietoja Solidsportista löydät täältä. Ottelun katsominen maksaa 8 euroa.

Voimassaolevien rajoitusten vuoksi otteluun ei valitettavasti päästetä yleisöä paikan päälle.

Lisää uutisia