TPS kiinnitti kolme nuorta omaa kasvattiaan uusin jatkosopimuksin

Veikkausliigassa pelaava TPS on kiinnittänyt kolme nuorta omaa kasvattiaan uusin jatkosopimuksin. Keskikenttäpelaaja Niklas Pyyhtiän uusi sopimus ulottuu aina kauden 2022 loppuun asti. Keskikenttäpelaaja Santeri Pohjolaisen ja keskuspuolustaja Roope Pakkasen tämän kauden sopimuksissa oli myös optiot ensi kaudesta ja ne on nyt muutettu kauden 2021 loppuun asti ulottuviksi sopimuksiksi.

Vuoden 2003 ikäluokkaa oleva Pyyhtiä debytoi TPS:n edustusjoukkueessa jo viime kaudella Jalkapallon Ykkösessä. Juuri Suomen U18-ikäluokan maajoukkueleirille valittu Pyyhtiä on saanut tänä vuonna entistä enemmän vastuuta seuransa edustusjoukkueessa. Pyyhtiä teki ensiesiintymisensä Suomen paidassa U16-ikäluokan maajoukkueessa. Pyyhtiä on pelannut tällä kaudella Veikkausliigassa jo 12 ottelua.

– Tietysti tosi hyvillä mielin jatkan, varsinkin kun pelimme on mennyt eteenpäin. Uskon, että peli paranee tässä vielä entisestään. Peliaikaa on tullut yllättävän paljon ja koetan tietysti tehdä parhaani joukkueen eteen kentällä. Odotan loppukaudesta myös tehoja. Minulla on aika hyvä vasen jalka ja olen saanut paljon vastuuta myös erikoistilanteissa. Eniten kehittämistä on fysiikkapuolella ja kentällä sijoittumisessa, Pyyhtiä tietää.

Myös Pohjolainen debytoi tällä kaudella Veikkausliigassa syyskuun alun kotiottelussa FC Hakaa vastaan. Pakkanen on harjoitellut kahden muun TPS:n tuoreen sopimuspelaajan tavoin edustusjoukkueen kanssa, mutta liigadebyytti on vielä edessä. Sekä Pohjolainen että Pakkanen ovat vuoden 2002 ikäluokkaa.

Kaikki kolme TPS:n uutta sopimuspelaajaa ovat myös olleet suuressa roolissa, kun TPS:n reservijoukkue nousi vahvan loppukautensa ansiosta Jalkapallon Kolmosessa oman lohkonsa neljännelle sijalle.

TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson taustoittaa ja analysoi kaikki kolme seuran uutta sopimuspelaajaa (kuvattu 29.9.2020): https://www.youtube.com/watch?v=G_lGl5Vn3Eo

Lisää uutisia