TPS-kapteeni Rasmus Holma lopettaa ammattilaisuransa

TPS-kapteeni Rasmus Holma, 30, on päättänyt lopettaa ammattilaisuransa. Keskuspuolustaja Holma edusti Turun Palloseuraa viimeiset kahdeksan vuotta. ”Rasse” pelasi TPS:n paidassa 186 virallista ottelua.

Holma on peliuran ohessa opiskellut Turun kauppakorkeakoulussa. Holman osalta kauppatieteiden opinnot ovat jo loppusuoralla ja jaettua johtajuutta urheilujoukkueissa käsittelevä pro gradu -työ on viimeistä silausta vaille valmis. Kokonaisuus huomioiden hän koki, että nyt oli oikea hetki päättää ammattilaisura.

– Minulla oli tarkoitus, että olisimme nousseet viime kauden päätteeksi liigaan ja peliura olisi jatkunut. Tässä kohtaa oli nyt mielestäni luonnollinen hetki päättää ammattilaisura. Tarkkailin mahdollisuutta pelata ja tehdä töitä samaan aikaan, mutta ei siitä oikein järkevää pakettia itselleni muodostunut. Päätin kääntää katseen eteenpäin ja alkaa miettiä futisuran jälkeisiä asioita, Holma kertoo päätöksestään.

Holma siirtyi Turun Palloseuraan kaudeksi 2015 Kakkosta pelanneesta Maskun Palloseurasta. TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen soitti aikanaan Holmalle ja pyysi häntä parin viikon testijaksolle. Holma oli pienestä pojasta asti halunnut pelata futista ammatikseen ja päätti tarttua tilaisuuteen.

– Päivääkään en ole katunut sen jälkeen, kun ensimmäisen sopimukseni TPS:n kanssa kirjoitin. Tämä on ollut elämäni parasta aikaa. Olen saanut tehdä ammatikseni sitä, mistä olen tykännyt – ei mikään ole sen hienompaa, Holma summaa.

Holma haluaa lopuksi kiittää kaikkia hänen kanssaan yhteistä matkaa Tepsissä kulkeneita ihmisiä.

– Haluan kiittää kaikkia vanhoja pelikavereita, jotka ovat jakaneet arjen kanssani. Lisäksi haluan kiittää koko TPS-yhteisöä. Tässä on paljon taustajoukkoja, kannattajia ja muita ihmisiä seuran ympärillä. Päivittäin kun jokainen kantaa oman kortensa kekoon, niin kyllä siitä hyvä tulee – ei tässä pikavoittoja ole. Kiitos ihan kaikille, jotka ovat olleet tässä matkassa mukana, Holma sanoo.

Turun Palloseura kiittää aina suurella TPS-sydämellä pelannutta ja kaikkensa kentällä antanutta Holmaa kahdeksasta yhteisestä vuodesta. Kiitos, Rasse!

Katso Rasmus Holman ammattilaisuran päätöshaastattelu alta tai klikkaa tästä TPS:n Youtubeen.

Lisää uutisia