TPS haastaa Åland Unitedin Suomen Cupissa lauantaina Kupittaalla

01.02.2019 14:57

TPS kohtaa lauantaina 2.2. Kupittaalla Naisten Suomen Cupin A-alkulohkon ottelussa Åland Unitedin. TPS:n ja viime kaudella Naisten liigassa pronssille sijoittuneen Åland Unitedin välinen ottelu alkaa Kupittaa vitosella klo 16.00.

TPS aloitti omalta osaltaan Suomen Cupin jo viime viikonloppuna kaatamalla helsinkiläisen PK-35:n vieraissa 0-1. TPS:n voittomaalin jysäytti pilkulta Emma Santamäki ottelun 14. minuutilla. Åland Unitedille lauantain ottelu on Suomen Cupissa ensimmäinen.

- Saatiin riisto prässin kautta ja Patricia Träsk sai sitä pallon haltuun. Hän kuljetti suoraan kohti maalia, mutta hänet kaadettiin. Vedin siitä seuranneen rankkarin vasempaan alakulmaan. Se oli ensimmäinen virallinen peli tällä kaudella ja peli oli ajoittain vielä vähän sekavaa, mukaan mahtui niin hyviä kuin huonojakin jaksoja. Onneksi saatiin heti voitto alle, Santamäki muistuttaa.

Petteri Joensuun ensimmäistä kauttaan valmentama TPS on jälleen nuorentunut viime kaudesta ja se näkyy tietysti pelissä ainakin vielä tässä vaiheessa kautta.

- Tässä vaiheessa on pelattu tietysti vielä aika vähän, mutta ihan hyvältä tämä näyttää. Nyt tarvitaan vaan lisää pelejä alle, että saadaan oma peli kulkemaan paremmin. Vaikka harjoitusolosuhteet ovat olleet todella vaikeat, on joukkueessa silti todella hyvä ilmapiiri, Santamäki tietää.

Vuoden 1997 ikäluokkaa oleva Santamäki debytoi Naisten liigassa jo kaudella 2013. Naantalilaisen VG-62:n kasvatti aloittaa näin jo seitsemännen liigakauden TPS:n paidassa. Topparina ja keskikentän pohjalla pelaava Santamäki on pelannut Naisten liigassa yhteensä 113 ottelua ja viimeistellyt niissä neljä maalia. Hän kuuluukin joukkueensa suurimpiin vastuunkantajiin.

- Ihan mielelläni kannan vastuuta niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin, hän kuittaa.

Åland Unitedilla on TPS:stä varsin katkeria muistoja viime kauden lopulta, sillä Palloseura hankaloitti ahvenanmaalaisten mitalimahdollisuuksia Naisten liigan ylemmän loppusarjan toiseksi viimeisellä ottelukierroksella. TPS:hän kaatoi silloin Åland Unitedin Urheilupuiston yläkentällä viime sekunnin voittomaalilla lukemin 1-0. Åland kuitenkin korjasi lopulta SM-pronssit kaatamalla FC Hongan päätöskierroksella 2-0.

- Åland United on vahvistunut ja heidän toppariparinsa on maajoukkueesta. Muutama hyvä pelaaja on myös lähtenyt sieltä pois, mutta kyllä vastaan tulee kova joukkue. Me lähdemme lauantaina haastamaan kunnolla Åland Unitedia ja lähtökohtaisesti aina voittamaan jokaista peliä, Santamäki vielä painottaa.

TPS, Åland United ja PK-35 muodostavat kolmen joukkueen lohkon, jonka kaksi parasta joukkuetta etenee suoraan jatkopeleihin kahdeksan parhaan joukkoon. Åland United ja PK-35 ratkaisevat sarjataulukon lopullisen kohtalon keskinäisellä ottelullaan sunnuntaina 10.2.