Todellisen futisperheen poika Daniel Rantanen vahvistaa TPS:n keskikenttää

TPS on tehnyt sopimuksen 23-vuotiaan Daniel Rantasen kanssa. PK-35:stä Seuraan siirtyvän keskikenttäpelaajan sopimus kattaa kauden 2022 ja sisältää myös option kaudesta 2023.

Ikäisekseen Rantanen on jo erittäin kokenut pelaaja. Hän debytoi aikuistasolla jo kaudella 2015 päivää ennen 17-vuotispäiväänsä, jolloin esiintyi Ykkösessä PK-35 Vantaan paidassa. Rantanen on pelannut jo viisi kautta Ykköstä, minkä lisäksi hänellä on kokemusta myös Veikkausliigasta ja Kakkosesta.

Rantanen on keskikentän keskustan pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä kutos- että kasipaikalla ja tarvittaessa kymppipaikallakin. Hänet tunnetaan etenkin pelinäkemyksestään ja pelätystä oikeasta jalastaan. Rantasella on laaja syöttövalikoima ja erittäin vaarallinen laukaus.

– Tulen TPS:ään todella motivoituneena ja innokkaana. Uskon, että minulla on vielä paljon saavuttamatonta potentiaalia ja täällä voin saavuttaa sen. Tähtään itse täysillä Veikkausliigaan ja tiedän, ettei Seurakaan halua pelata Ykkösessä pitkään. Vaatimustaso ja olosuhteet ovat TPS:ssä jo liigatasoa, Rantanen korostaa.

– Päävalmentaja Jonatan Johansson oli yhteydessä heti kauden jälkeen ja urheilujohtaja Mika Laurikainen pian sen perään. Mietin päätöstäni aika kauan, sillä PK-35 on minulle erittäin tärkeä ja rakas seura. TPS isona seurana oli kuitenkin erittäin houkutteleva, Rantanen lisää.

TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson on erittäin mielissään pitkään seuraamansa pelaajan sopimuksesta.

– Daniel on myös yksi niistä pelaajista, jotka pistivät silmään jo viime kaudella. Itse asiassa noteerasin hänet jo Suomen Cupissa ennen kauden alkua. Danielilla on loistava oikea jalka, hän haluaa koko ajan palloa, sopii meidän systeemiimme, on tottunut olemaan voittavassa joukkueessa ja on kokenut pelaaja tällä tasolla. Danielilla oli paljon vaihtoehtoja, olen iloinen että hän valitsi meidät, Johansson hehkuttaa.

– Tänä vuonna meidän piti siirtyä liigakauden puolustus- ja vastaiskupelaamisesta pelitapaan, jossa hallitsemme itse otteluita, ja se oli alkukaudesta todella vaikeaa. Osasyy oli, että meiltä ehkä puuttui silloin Danielin kaltainen peliä pyörittävä pelaaja. Hänen parhaat ominaisuutensa ovat liigatasoa. Samalla uskon, että voimme kehittää hänen puolustuspelaamistaan, aggressiivisuuttaan ja kakkospallojen voittamista, Johansson lisää.

Rantanen saapuu Turkuun ensi viikon lopulla ja harjoittelee joukkueen kanssa pari päivää ennen kuin koko TPS-ryhmä siirtyy joululomalle. Täysipainoisesti Rantanen liittyy joukkueen mukaan heti tammikuun alussa.

Pelaajaprofiili: Daniel Rantanen

Syntynyt: 11.5.1998 Helsinki
Pituus: 182 cm

Helsingissä syntynyt Rantanen veti nappulakengät jalkaansa jo kolmevuotiaana kasvattajaseuransa PK-35:n paidassa. Hän edusti juniorina myös Puistolan Urheilijoita ja Helsingin Jalkapalloklubia ennen paluutaan PK-35:een viimeisiksi juniorivuosiksi.

Aikuisdebyytin aika koitti jo 16-vuotiaana kaudella 2015. Rantanen pelasi jo teini-ikäisenä 18 Ykkösen ottelua PK-35 Vantaan riveissä ja sai kauden päätteeksi juhlia nousua Veikkausliigaan.

Rantanenkin nousi samalla Veikkausliigaan, mutta eri joukkueen riveissä. Kaudet 2016–18 hän edusti Helsingin IFK:ta. Tähtirinnoissa vastuu jäi kuitenkin niin liigassa kuin Ykkösessä pieneksi. Kaudella 2016 Rantanen pelasi Veikkausliigaa myös lainalla PK-35:ssä, lisäksi HIFK-vuosiin sisältyi Kakkosen otteluita lainoilla Gnistanin ja HIFK:n reservijoukkueen riveissä. Kauden 2017 päätteeksi HIFK putosi Veikkausliigasta, mutta vuotta myöhemmin Rantanen oli mukana nostamassa seuraa sinne takaisin.

Kaudeksi 2019 Rantanen siirtyi Ekenäs IF:ään ja oli tammisaarelaisten runkopelaajia Ykkösessä. Vuodeksi 2020 muuttokuorma rahdattiin Ouluun ja syksyllä Rantanen juhli jo kolmatta kertaa nousua Ykkösestä Veikkausliigaan, nyt AC Oulun riveissä.

Kauden 2021 Rantanen pelasi Ykköseen nousseessa kasvattajaseurassaan PK-35:ssä, jossa kerrytti 25 sarjaottelussa viisi maalia ja yhtä monta maalisyöttöä.

Yhteensä Rantanen on jo 23-vuotiaana ehtinyt pelata viisi kautta Ykkösessä. Niistä kolme on päättynyt nousujuhliin. Kaikkiaan Rantanen on pelannut 94 ottelua Ykköstä, 11 ottelua Veikkausliigaa ja 10 ottelua Kakkosta.

Rantanen kuuluu todelliseen futissukuun. Danielin kaksossisko Amanda on Suomen A-maajoukkuepelaaja. Sisarusten isä Rami on nelinkertainen Suomen mestari, kolminkertainen cup-voittaja ja entinen A-maajoukkuepelaaja, joka teki pitkän uran Suomen kentillä ja pelasi kolmen kauden ajan myös Ruotsissa. Uransa jälkeen Rami on toiminut valmennustehtävissä.

Perheen äiti Anne-Maria Weckström-Rantasella on myös pitkä jalkapallotausta sekä pelaajana että valmentajana. Kaiken lisäksi Anne-Marian sisarukset John ”Taikuri” Weckström ja Nina Weckström ovat hekin entisiä huippupelaajia.

Kuva: PK-35

Lisää uutisia