Tepsi hävisi Klubille lukemin 1-2

TPS hävisi Liigacupin alkulohkonsa toiseksi viimeisessä ottelussa tänään hallitsevalle liigamestarille HJK:lle lukemin 1-2. TPS oli pitkään tasapelissä kiinni, mutta HJK:n Dawda Bahnosti tuurilla vieraat voittoon 84. minuutilla tekemällä voittomaalillaan.

Ottelu alkoi suhteellisen tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja tilanteet olivat alussa kortilla. Avausjakson ensimmäisen maalipaikan rakenteli kuitenkin TPS.Sami Rähmönen eteni vasenta laitaa ja keskitti maalille, jossa Jesse Saarinen otti pallon hallitusti rinnallaan alas, mutta pyssytti hieman vasemmalta ohi.

Avausjakson lopulla ottelun hallinnan otti haltuunsa kuitenkin HJK ja kaikkein lähimmäksi TPS-maalia osuivat Medo vapaapotkustaan sekä Bah kulman jälkeisellä puskullaan.

Avausjakson lopussa HJK meni johtoon pelitilanteisiin nähden ihan ansaitusti. Itse maali aiheutti kuitenkin parranpärinää ja keskustelua. Syynä oli spekulointi siitä, että oliko maalintekijä Rafinha paitsiossa, kun Erfan Zeneli lähetti hänet läpiajoon 43. minuutin kohdalla. Maali oli sinänsä ihan hieno, kun Rafinha otti pallon haltuunsa, ohitti TPS-vahti Jani Tuomalanja suti pallon tyhjiin.

Toiselle jaksolle TPS tuli taas aivan eri sykkeellä kuin mihin avausjakson päätti. 56. minuutin kohdalla yritys palkittiin. Toni Kolehmainen lähetti kulman ja pallon osui maaliedusruuhkassa HJK-pelaajan käteen. Kolehmainen tälläsi pilkun itse varmasti maalin vasempaan takanurkkaan.

– En nähnyt tarkkaan, mistä tilanne tuli, mutta käsivirhe se oli. Olimme sopineet ennakkoon, että menen vetämään, jos pilkku tulee. Toisella jaksolla pelimme oli muutenkin hyvää ja HJK oli ajoittain vaikeuksissa, Kolehmainen tuumasi.

Sitten edettiinkin aika tasaisissa merkeissä päästä päähän. Molemmilla oli omat paikkansa, mutta mitään elämää suurempia tilanteita ei nähty.

84.minuutin kohdalla HJK sai johto- ja voittomaalinsa kuin varkain. Bah laukoi onnekkaasti pallon 25 metristä TPS-puolustuksen ja maalin yläputken kautta verkon perille. Tuomalalla ei ymmärrettävästi ollut jakoa laukauksen edessä. Minuuttia myöhemmin Chris Cleaver nappasi toisen keltaisen ja sitä myöten täydensi ulosajonsa. TPS jatkoi takaa-ajoaan ihan kiitettävästi kuitenkin loppuun asti vajaallakin.

Tshekin maajoukkuematkalta palanneet Jani Virtanen ja Kolehmainen näyttivät, ettei reissu painanut punteissa lainkaan. Lisäksi Sami Rähmönen esitti näyttäviä otteita tällä kertaa puolustuksen vasemmalla laidalla.

HJK nousi voitolla lohko I:n kärkeen ja 11 pisteeseen ja TPS jäi kuuteen pinnaan, jolla irtoaa kuitenkin edelleen lohkon neljäs tila.

Lisää uutisia