Saga Hakonen edustaa Palloseuraa kaudella 2022

20-vuotias laitapuolustaja Saga Hakonen edustaa Turun Palloseuraa kaudella 2022. Hakonen otti ensimmäiset kosketukset jalkapalloon AC Kirkkonummen riveissä ja edusti seuraa aina kauden 2018 loppuun saakka. Vuonna 2019 Hakonen siirtyi espoolaisen EBK:n paitaan ja vastuuta tuli niin EBK:n T18-joukkueessa, kuin myös naisten edustusjoukkueessa. 

Kauden 2019 aikana Hakonen teki myös debyyttinsä Naisten Ykkösessä edustettuaan PK-35 Vantaata kolmessa ottelussa. Ensimmäiset maalit Naisten Ykkösessä syntyivät huhtikuun lopussa, kun Hakonen osui kahdesti FC Herttaa vastaan.

Vuonna 2020 Hakonen edusti vielä pääasiassa EBK:n T18-joukkuetta, mutta 2021 hän pelasi lähes täydet minuutit Naisten Ykköseen nousseessa EBK:n edustusjoukkueessa. Espoolaisten aika Naisten Ykkösessä jäi yhteen kauteen ja Hakonen suuntasi Turkuun uusien mahdollisuuksien perässä.

– EBK:n pudotessa Kakkoseen mietin omia jatkosuunnitelmiani jalkapallon suhteen ja tie vei Turkuun. Pelaaminen Tepsin kanssa Ykkösessä tuntui parhaalta vaihtoehdolta ja Turussa opiskelu on aina ollut haaveenani, joten otin yhteyttä päävalmentaja Akusti Saloseen ja kysyin mahdollisuudesta antaa näyttöjä. Tepsin pelityyli oli edellisen kauden perusteella kohtuullisen tuttu ja TPS teki vaikutuksen keskinäisissä kohtaamisissa. Kun sopimusta tarjottiin, oli päätös helppo ja luonnollinen. Olen ollut tyytyväinen tähän päätökseen ja Turkuun kotiutuminen on käynyt vaivatta.

Hakonen kuvaa itseään pelaajaksi, joka on tunnollinen, innokas kehittymään ja oppimaan uutta. Pelillisesti hän tuo joukkueeseen hyökkäysvoimaa laidalta ja juoksuvoimaa puolustussuuntaan.

– Arki Tepsissä on lähtenyt käyntiin hyvin. Pelaajat, valmentajat ja taustat ottivat minut alusta asti hyvin vastaan, joten on ollut helppoa päästä joukkueen sisälle. Tepsin harjoitteluympäristö ja valmennus ovat antaneet uutta näkökulmaa omaan pelaamiseeni ja koen, että olen jo kehittynyt monessa asiassa. Pidän joukkueen toiminnasta ja harjoittelutavasta ja odotan innolla kohta alkavaa ensimmäistä Suomen Cupin otteluani!

Odotukset ovat korkealla myös tulevaa kautta kohtaan. Vaikka kauden alkuun on vielä reilusti aikaa, on Hakosen mielessä jo selkeät ajatukset omista tavoitteista.

– Lähden tulevaan kauteen luottavaisin mielin. On hienoa päästä pelaamaan Tepsin paidassa ja vielä seuran juhlakaudella! Tavoitteeni on kehittyä kauden aikana kaikilla osa-alueilla ja auttaa omalla panoksellani joukkuetta menestymään mahdollisimman hyvin. Toivotaan, että saisimme kesällä katsomon täydeltä kannattajia seuraamaan meidän otteitamme!

Päävalmentaja Akusti Salosen kommentit:

Sagan kohdalla keskusteluja silloisen valmennuksen kanssa käytiin jo viime kauden aikana. Kauden jälkeen Saga tulikin mukaan ja hänestä näkyy, että potentiaalia ja hyviä ominaisuuksia on. Hän on juuri sellainen pelaaja, joka sopii pelitapaan. Saga päässyt joukkueen sisälle erinomaisen hyvin. Hän on todella halukas oppimaan ja tekee ahkerasti töitä.

Lisää uutisia