ONS-ennakko: ”Tämä kuuluu niiden voitettavien otteluiden listalle”

TPS:llä on tänä viikonloppuna edessä koko sarjan pisin vierasreissu, kun joukkue matkustaa ONS:n vieraaksi Ouluun. ONS-TPS alkaa Oulun Castrenin keinonurmikentällä lauantaina 4.5. klo 14.00.

TPS:n laitapuolustaja Netta Laasio on pelannut tällä kaudella kaikki joukkueensa pelit alusta loppuun asti. Laasiolle ONS-otteluun valmistautuminen oli kuitenkin hieman tavallisuudesta poikkeavaa, sillä hän oli perjantaina Helsingin yliopiston pääsykokeissa. Muu Palloseura lähti reissun päälle kohti pohjoista perjantai-iltapäivällä.

– Olin sosiaalitieteiden pääsykokeessa, aika vaikealta ne tuntuivat. Muu joukkue lähtee bussilla perjantaina puoli kolmen aikaan kohti Oulua, mutta minä menen Helsingistä junalla suoraan Ouluun, jo kahdeksatta kautta TPS:ää edustava Netta Laasio kertoo.

– Onhan niitä kausia kertynyt, mutta onko tämä oikeasti jo kahdeksas jo kausi liigassa, hän naurahtaa perään.

Molemmat joukkueet ovat saalistaneet tähän mennessä yhden voiton tililleen. TPS otti avauspisteensä heti kotiavauksessaan KuPS:lta ja ONS pääsi voiton makuun viime viikonloppuna JyPK:n vieraana Jyväskylässä. Muuten molemmilla joukkueilla on tilillään niukkoja maalin tappioita; poikkeuksena ONS:n 2-5-tappio HJK:lle.

– Nyt on TiPS-ottelun jäljiltä vähän kuitin paikka ja lauantaina pitäisi voittaa. Tämä kuuluu niiden voitettavien otteluiden listalle. Meidän pitää parantaa omaa peliämme pallonhallinnan kautta. Tarvitsemme parempia syöttöjä ja viimeisellä kolmanneksella pitää päättää hyökkäykset tehokkaammin. Joukkueen puolustuspeli on ollut ihan hyvällä mallilla, laitapuolustaja Laasio analysoi.

TPS:n uusi päävalmentaja Petteri Joensuu on antanut rohkeasti peliminuutteja myös uusille liigatulokkaille. Oman liigadebyyttinsä ovat tähän mennessä tehneet jo puolustaja Daniela Sandås, keskikenttäpelaajat Jatta Keskitalo, Rosa Niemi ja Nella Kettunen sekä hyökkääjä Yasmin Baasousi.

– Nuoret pelaajat ovat tulleet ihan hyvin vaihdosta sisään ja he ovat tuoneet nuorta energiaa ja virtaa kentälle, Laasio kiittelee vähän kokeneemman pelaajan äänellä.

Seuran uusista pelaajista laitapuolustajan tontilta pykälän ylöspäin noussut Patricia Träsk sekä myös keskikentällä operoiva Tiia Hirvonen ovat myös jokseenkin kokemattomia liigapelaajia myös toistaiseksi. Träsk sai oman maalitilinsä liigatasolla auki viime lauantain TiPS-ottelussa, kun hän puski pallon verkkoon Laasion upeasta tarjoilusta. Se täysosuma valittiin Naisten liigan viikon upeimmaksi maaliksi.

– Keskitys onnistui oikein hyvin ja Patu osui sen jälkeen palloon erittäin hyvin, siinä se, Laasio kiteyttää.

Lisää uutisia