"Nyt tuntuu siltä, että ollaan valmiina aloittamaan sarjakausi"

20.04.2019 21:50

TPS kohtasi sarjakautta edeltävässä kenraaliharjoituspelissä lauantaina FC Hakan Valkeakosken Tehtaan kentällä. Ykkösen kärkikahinoihin povatut perinteiset joukkueet viimeistelivät omia kuvioitaan ennen ensi viikonloppuna alkavaa sarjaa. Molemmat joukkueet lähtevät Ykkösen kauteen 2019 uuden päävalmentajan kohdalla. Hakan ruorissa on Huuhkajalegenda Teemu Tainio ja TPS:ää käskyttää tietenkin Tommi Pikkarainen.

Joukkueet olivat liikenteessä alusta alkaen tosissaan, mutta tietysti loukkaantumisia vältellen. TPS sai heti melkein kättelyssä kaksi maalipaikkaa, mutta ensin Eliécer Espinosa, ja melko pian perään Mika Ääritalo, eivät saaneet palloja sisään.

Maalit jäivät kuitenkin avausjaksolla näkemättä, vaikka ensimmäinen puoliaika olikin alusta eteenkinpäin varsin selvää TPS:n hallintaa. TPS pelasi koko ensimmäisen puoliajan samassa koostumuksessa, mutta tauolla kehiin tuli uutena Juho Salminen.

Reilun tunnin kohdalla TPS teki kolme vaihtoa. Kentälle tulivat Kristian Heinolainen, Joakim Latonen ja Jesper Karlsson. Hetkeä aikaisemmin TPS-toppari Aldayr Hernández oli puskenut Sami Rähmösen antaman kulman ylärimaan.

Reilun 70 minuutin kohdalla TPS suoritti jälleen kolme vaihtoa. Uusina miehinä kentälle juoksivat tällä kertaa Jani Virtanen, Jessy Lando sekä Pallo-Iirot -pelissä loistanut Onnipekka Pajula.

Ja tulihan se maalikin sitten vihdoinkin 86. minuutin kohdalla. Joakim Latonen luki Haka-puolustuksen kommunikaatiokatkoksen hyvin, juoksi päätyyn pallon perään ja nosti pelivälineen lähes nollakulmasta tyylikkäästi Hakan verkkoon.

- Tämä ottelu ajoi erittäin hyvin asiansa, parempaa on vaikea kuvitella. Kaksi kärkipäähän ennustettua joukkuetta vastakkain ja kaiken kaikkiaan erinomainen ottelutapahtuma. Olen jo suhteellisen tyytyväinen myös itse peliin ja paremmalla viimeistelyllä tämä olisi kääntynyt meille jo aikaisemmin, Pikkarainen arveli.

- Puitteet vastasivat sarja-avausta, kun matkustettiin ja myös alusta ensi viikolla on sama. Moni pelaaja antoi niitä vastauksia, mitä on kaivattukin ja pani parastaan. Nyt tuntuu siltä, että ollaan valmiina aloittamaan sarjakausi, TPS-luotsi vahvisti.

TPS TV:n kooste Haka-ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-haka-tps-0-1-20-04-2019/

TPS avaa Ykkösen kauden MYPA:n vieraana Kouvolan Myllykoskella. MYPA - TPS alkaa Kymenlaakson Sähkö Stadionilla lauantaina 27.4. klo 17.00.

- Kilpailu on tällä hetkellä kovaa ja niin sen pitääkin olla. Sarja-avauksen kokoonpano lyödään lopullisesti lukkoon peliä edeltävänä päivänä, eli perjantaina.

TPS:n kotiavaus on torstaina 9.5. Kupittaan Veritas Stadionilla, kun vieraaksi saapuu TPV Tampereelta. Ottelu alkaa klo 18.30.

TPS:n kausikortin ehtii hankkia vielä loistavasti ennen sarjakauden alkua: https://fc.tps.fi/fi/liput