Naisten Ykkönen: TPS keskikesän ottelutauolle murskavoiton siivittämänä

19.06.2022 15:15

TPS:n naisten edustusjoukkueen kausi Naisten Ykkösessä jatkui voitokkaasti, kun VIFK kaatui kotiottelussa selvin numeroin 4–0 (1–0). Otteluun valmistautuminen ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä vaasalaisjoukkue olisi halunnut siirtää ottelun tuonnemmaksi vedoten pelaajien sairasteluihin.

Selvisi, ettei vaasalaisjoukkueen sisällä ole ollut mainittuja sairastapauksia ja TPS:aa vastaan joukkueen aloituskokoonpanossa pelasikin kahdeksan samaa pelaajaa kuin edellisessä ottelussa. TPS:n toimintaa syytettiin ottelua edeltävien päivien aikana epäurheilijamaiseksi, mutta tiedostaen haasteet ottelusiirroissa ja uuden ajankohdan löytämisessä ei TPS halunnut ottelua siirtää.

Ainoa siirto tapahtui pelikentän osalta, sillä Mustavalkoisille avautui hieman yllättäen mahdollisuus pelata ottelu omalla varsinaisella kotikentällä.

– Näin mahdollisuuden pelata ottelu Yläkentällä ja siksi päätimme sen siirtää sinne, TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen sanoi.

Itse ottelu sujui käytännössä koko 90-minuuttisen ajan TPS:n komennossa. VIFK oli tullut vahvalla puolustusasenteella pitämään omaa maalia koskemattomana. Kilpikonnan lailla kuoreensa vetäytynyt vaasalaisnippu joutui vastaanottamaan TPS:n hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen. 

Ensimmäisen kerran TPS:n hyökkäys tuotti tulosta 16. minuutilla, kun Selja Leiwon vahva pallollinen laitanousu tuotti tulosta, pallo löysi Viivi Ollonqvistin, jonka kaunis kaukolaukaus painui verkon perukoille.

– Pystyimme hyödyntämään tiloja niin syvyys- kuin leveyssuunnassa. Vaikka vastustaja puolusti välillä 10–11 pelaajalla, pystyimme avaamaan heidän sumppupuolustustaan. Ehkä yllätyksenä tuli heidän passiivisuutensa. Lauoimme ensimmäisellä 45-minuuttisella ehkä turhan kaukaa ja vedoissa oli enemmän voimaa kuin ajatusta, Salonen aprikoi.

Toisella puoliajalla TPS pystyi parantamaan otettaan. Turkulaisten toinen osuma syntyi kulmapotkusta 54. minuutilla, kun Jenni Rannuksen kulma kimposi VIFK-pelaajasta omaan maaliin.

Lisäosumia ei tarvinnut kauaa odotella, sillä 3–0-maali syntyi jo kahdeksan minuuttia myöhemmin Jenni Kaupin toimesta ja loppunumerot kuutisen minuuttia myöhemmin Ollonqvistin iskettyä ottelussa toisen maalinsa.

– Jalkapallossa 2–0-johtoasema on vaarallisin, mikäli joukkueelle hiipii hyvän olon tunne. Me pystyimme tänään laittamaan toisen maalimme jälkeen seuraavan vaihteen silmään. Seuraavan vajaan varttitunnin aikana paketoimme ottelun nimiimme, Salonen iloitsi.

TPS:n seuraava ottelu on ohjelmassa vasta noin kuukauden päästä. Kausi jatkuu 16. heinäkuuta vierasottelulla Jyväskylän Pallokerhoa vastaan.

– Nyt pelaajat pääsevät kahden viikon tauolle, jonka ovat täysin ansainneet. Haemme tällä virkeystilan nostoa syyskauden otteluihin. Valmennus saa tässä aikaa pohtia pieniä, pelillisiä nyansseja, Salonen kertoi.

Sarjatauolle TPS siirtyy sarjajohtajana. 12 ottelustaan joukkue on voittanut peräti 10. Voittoihin on päättynyt kaikki kuusi kotiottelua. Puolissa kauden otteluissa TPS on pystynyt pitämään maalinsa koskemattomana ja nyt yhtäjaksoisesti 273 minuuttia.

– Kausi on sujunut hyvin pitkälti suunnitelmiemme mukaisesti. Tämän kauden pieni notkahdus tuli viime vuonna likimain samaan aikaan, mutta nyt se ei ollut yhtä paha. Pystyimme reagoimaan siihen nopeasti ja tulokset kääntyivät jälleen positiivisiksi, Salonen tuumasi.