Naisten Ykkönen: TPS ja Ilves/2 tasapeliin – Tepsi runkosarjan kakkonen

TPS:n naisten edustusjoukkue kohtasi naisten Ykkösen runkosarjan päätöskierroksella Ilves/2:n. Kupittaa 5 -kentällä pelattu ottelu päättyi tasatulokseen 1–1 (1–0). TPS johti peliä pitkään, mutta Ilves tuli tasoihin aivan viime hetkillä.

TPS siirtyi johtoon 8. minuutilla ensimmäisestä hyökkäkysestään. Maalin viimeistellyt Laura Linnala teki vahvan nousun, joka päättyi tyylikkääseen laukaukseen. Ensimmäisellä puoliajalla ei maalipaikoilla herkuteltu ja Ilveskin pääsi vain muutamaan otteeseen yrittämään maalintekoa, mutta rangaistusalueen ulkopuolelta lähteneistä kudeista puuttui riittävä tarkkuus.

TPS:llä oli paikkansa lisäosuman tekemiseen 27. minuutilla, kun Fanny Lindholm pääsi yrittämään, mutta tamperelaisten maalivahti Nelli Hautamäki venyi torjuntaan. Ensimmäisen puoliajan viimeinen 10-minuuttinen sujui vieraiden hallinnassa etupäässä lukuisten erikoistilanteidensa kautta. Ilves sai tuona aikana kolme kulmapotkua ja yhden vapaapotkun, mutta TPS:n puolustus onnistui selvittämään nämä tyylikkäästi.

– Ensimmäisellä puoliajalla pelimme tempo oli aivan liian alhainen. Kentällä ei tapahtunut niitä liikkeitä, joita olimme ennakkoon sopineet, Akusti Salosta päävalmentajana tuurannut Siiri Välimaa näki.

Toisen puoliajan avausvartin aikana TPS sai aikaan kaksi kaukolaukausta, mutta molemmilla kerroilla laukaukset suuntautuivat ohi maalin. Ilves sai aikaan myös tilanteita maalin tekemiseen, mutta TPS-vahti Inkeri Niemi onnistui torjunnoissaan.

Toisen jakson vanhetessa Ilves otti selvemmin pallonhallintaa itselleen, kun taas TPS vetäytyi tiiviimmin puolustusmuotoonsa. TPS pystyi pitämään tamperelaiset poissa potentiaalisilta maalisektoreilta, joten Ilveksen oli pakko kokeilla ratkaisuja kauempaa. Kamppailun 72. minuutilla Ilveksen Aada Koivisto ampui terävästi, mutta Niemi onnistui jälleen torjunnassaan.

Siirryttäessä kamppailun lisäaikaminuuteille TPS sai rakennettua erinomaisen paikan toisen maalin tekemiseen. Nelly Lehtilä petasi Viivi Ollonqvistille maalipaikan, mutta Ilves-puolustus onnistui estämään maalin syntymisen. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Ilves osoitti vaarallisuudensa. Nopeasta vastahyökkäyksestä Aada Koivisto pääsi laukomaan rangaistusalueen oikealta laidalta. Pallo painui maaliin TPS:n kannalta harmittavasti Niemen käsien kautta.

– Tämä oli karvas 1–1-tasoitusmaali. Vain viisi, kuusi sekuntia aiemmin meillä oli hyvä paikka vastustajan kenttäpuoliskolla. Meillä oli ehkä pientä ylihyökkäämistä ja kenttätasapainossa ongelmia. Siten päästetty maali hieman helpohko, Välimaa totesi.

TPS:n ottelun jälkeen jouduttiin tovi jännittämään lopputulosta Raumalta, kunnes selvisi että PKKU oli jäänyt Pallo-Iirojen kanssa maalittomaan tasatulokseen. Näin ollen runkosarjan päätöskierroksella lähtöasetelmat ylempään loppusarjaan eivät muuttuneet. Sekä sarjakärki PKKU että sarjakakkonen TPS ovat 40 pisteessä. Kolmossijalta ylempään loppusarjaan lähtee 33 pistettä kerännyt JyPK ja nelossijalta Ilves/2, joka keräsi runkosarjassa 26 pistettä.

– Nyt meillä ei ole varaa laskea hartioita alas. Meidän pitää oppia vain tästä pelistä, mutta mitään emme ole vielä menettäneet tai hävinneet, Välimaa muistutti.

Ylemmässä loppusarjassa neljä joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, joten otteluita on vielä kuusi jäljellä: kolme kotona ja kolme vieraissa. Otteluohjelma julkaistaan ensi viikon alkupäivinä.

Kuva: Janne Hirvensalo

Lisää uutisia