Naisten Ykkönen: TPS ei antanut VJS:n yllättää

TPS:n vierasottelu 50-vuotisjuhliaan viettänyttä Vantaan Jalkapalloseuraan vastaan päättyi turkulaisittain riemukkaasti 1–0-voittoon. TPS ei halunnut antaa juhlakalulle aihetta juhlimiseen pisteiden muodossa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui TPS:n komennossa. Kamppailun ainoaksi jäänyt maali syntyi jo 13. minuutilla, kun Laura Linnala onnistui ohjaamaan laidalta lähetetyn keskityksen verkon perukoille.

Toisella puoliajalla VJS pääsi paremmin mukaan mustavalkoisten sorruttua hätäilyyn pallollisissa ratkaisussa. Lopussa VJS:lla oli paikkansa tasoittaa ottelu, mutta TPS-puolustus Inkeri Niemen johdolla onnistui selvittämään tilanteet.

– Se oli meiltä kohtalaisen hyvä peli. Onnistuimme niissä asioissa, mitä läksimme ottelusta hakemaan. Toisen puoliajan pallolliseen peliin jäi petrattavaa, Akusti Salosta päävalmentajana tuurannut Siiri Välimaa kertoi.

Ottelua seurasi paikan päällä 678 katsojaa, mikä on uusi Naisten Ykkösen yleisöennätys.

– Se oli hieno tapahtuma ja kiva tunnelma pelata ottelu, Välimaa sanoi.

TPS:n osalta runkosarja päättyy ensi viikon lauantaina 27. elokuuta. Kotiottelu Ilves/2:ta vastaan alkaa Kupittaa 5 -kentällä kello 13.00.

Lisää uutisia