Naisten Ykkönen: Liiganousun varmistanut TPS pelaa kauden viimeisen kotiottelun lauantaina

Naisten Ykkösessä neljä edellistä otteluaan voittanut ja paikan ensi kaudeksi Kansallisesta Liigasta lunastanut TPS esiintyy lauantaina viimeisen kerran tällä kaudella kotiyleisön edessä. TPS kohtaa kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan Jyväskylän Pallokerhon. Ottelu TPS–JyPK potkaistaan käyntiin Kupittaa 5:llä lauantaina 15.10. kello 17.

TPS:n naisten liiganousu varmistui edellisellä kierroksella. Hetken joukkue sai fiilistellä nousua, mutta nyt paluu arkeen ja pelikentille on tapahtunut. Kautta on jäljellä vielä kahden ottelun verran.

– Otimme viime viikolla hieman rennommin ja nautimme noususta. Palasimme tällä viikolla normaaliin harjoitusrytmiin ja vaatimustasolle, TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen kertoo.

Naisten Ykkösen ylempi loppusarja on sujunut TPS:ltä erinomaisesti, sillä joukkue on seilannut voitosta voittoon. Tarkoituksena ja tavoitteena on jatkaa viimeiset pelit samalla tiellä.

– Nyt meillä on uudet tavoitteet loppukaudeksi. Haluamme voittaa molemmat jäljellä olevat ottelut ja saada hyvät tulokset. Teemme käytännössä niitä asioita, joita olemme tehneet läpi kauden ja jotka ovat tuoneet hyvää tulosta, Salonen sanoo.

Salonen ei epäile, etteivätkö pelaajat haluaisi pelata täysillä kauden viimeisissä otteluissa. Kotiyleisölle TPS haluaa näyttää parhaansa, vaikka urheilullista panosta ei enää JyPK-ottelussa olekaan.

– Jokaisella pelaajalla riittää varmasti motivaatiota. Tässä samalla katsotaan ensi kautta ja rakennetaan sitä. Siinä on näytön paikkoja pelaajille ja varmasti myös kokoonpanoon tulee muutoksia.

TPS–JyPK. Naisten Ykköstä lauantaina 15.10. kello 17.00 Kupittaa 5:llä. Tervetuloa kannustamaan mustavalkoiset voittoon!

Kuva: Janne Hirvensalo

Lisää uutisia