Naisten Ykkönen: JyPK nousi viime hetkillä voittoon – TPS:n kautta vielä yksi ottelu jäljellä

16.10.2022 13:23

Sarjanousunsa Kansalliseen Liigaan varmistanut TPS:n naisten edustusjoukkue ei kyennyt lauantaina parhaimpaansa kauden viimeisessä kotiottelussaan Jyväskylän Pallokerhoa vastaan. JyPK nappasi pisteet mukaansa Jyväskylään 2–1-voitolla.

TPS siirtyi ottelussa johtoon 19. minuutilla kovaan syysvireeseen äityneen Laura Linnalan maalilla. Linnala puski kulmapotkun vastustamattomasti verkon perukoille. Hän pystyi jatkamaan maaliputkeaan jo neljännessä peräkkäisessä ottelussa, joissa on syntynyt nyt yhteensä seitsemän osumaa.

Maalista huolimatta TPS ei avausjaksolla pystynyt parhaimpaansa. Akusti Salosta TPS:n päävalmentajan tehtävässä tuurannut Siiri Välimaa ei antanut täysin puhtaita papereita joukkueensa esityksestä.

– Pidimme aivan liian huonoa tempoa yllä. Jäimme täysin telineisiin, Välimaa sanoi.

Välimaa ei kuitenkaan uskonut, että heikko ottelu johtui siitä, ettei TPS:lle ollut suoranaista urheilullista panosta ottelussa.

– Ei sitä ennen peliä ollut aistittavissa, mutta ehkä se saattoi takaraivossa jyskyttää. Halusimme kuitenkin pelata ja toteuttaa niitä samoja asioita kuin mitä aiemmissakin otteluissamme, Välimaa sanoi.

JyPK tuli tasoihin toisen puoliajan alkupuolella, kun Veera Lamberg viimeisteli 51. minuutilla.

– Jo ennen tasoitusmaalia meillä oli heikko hetki pelissä. Hävisimme ottelussa käytännössä kaikki yksi vastaan yksi -tilanteet, Välimaa arvioi.

Ottelun voittomaali syntyi hieman onnekkaasti, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä enää vajaat viisi minuuttia. JyPK:n Neea Hassinen näki keskialueella TPS-vahti Ada Liljeströmin olleen ulkona maalistaan ja Hassisen korkea roikkupallo painui maaliin.

– Ada puolusti puolustajilta jäänyttä aluetta ja vastustaja osasi hyödyntää siitä syntyneen mahdollisuuden, Välimaa kommentoi.

TPS:n kautta Naisten Ykkösessä on jäljellä vielä yksi ottelu, kun joukkue matkustaa ensi lauantaina 22.10. Keravalle kohtaamaan PKKU:n. Mustavalkoiset haluavat päättää kautensa voittoon.

– Puhuimme asiasta heti pelin jälkeen, että on mukavampi pelata, kun kentällä tehdään ja toteutetaan sovittuja asioita. Nyt laitamme taas uuden vaihteen silmään ja haemme sieltä kolme pistettä, Välimaa totesi.

Kuva: Janne Hirvensalo