Naisten Ykkönen: EBK-ennakko – ”Voitot maistuneet hyvältä”

10.06.2022 09:50

TPS:n naisten edustusjoukkueen osalta sarja on ylittänyt puolivälinsä. Turkulaisten maalivahti Inkeri Niemi on mielissään siitä menosta, mikä joukkueella on kuluvalla kaudella ollut. 10 ottelusta plakkarissa on kahdeksan voittoa. Niemi on hoitanut torjuntatyöt kaikissa kuluvan kauden sarjaotteluissa.

– Voitot ovat maistuneet hyvältä, mutta totta kai kaksi tappiota harmittaa. Enpä jaksa uskoa sellaista joukkuetta löytyvän, joka aina voittaisi. Tämä on ollut joukkueeltamme loistava suoritus. Ensimmäisestä ottelusta lähtien olemme on pystyneet kehittämään omaa peliä ja opittu voittamaan, Niemi sanoo.

Kuluva viikko on TPS:llä kahden ottelun viikko ja jälkimmäinen ottelu pelataan lauantaina vieraissa Esbo Bollklubbia vastaan. Kyseessä on kauden toinen joukkueiden välinen kohtaaminen. Sarjan avauskierroksella TPS oli parempi maalein 2–1.

– Uskon, että hekin ovat pystyneet kehittämään peliään ja kasvaneet kauden edetessä. Luvassa on taatusti tiukka ja tasainen ottelu. Kauden ensimmäiset ottelut ovat aina oma lukunsa ja voivat päättyä miten tahansa, sanoo Niemi, joka maalivahdin tehtäviensä lisäksi antaa TPS:n vuosina 2014–11 syntyneille tytöille maalivahtivalmennusta.

Niemen mukaan naisten edustusjoukkueen sisällä on viime aikoina käyty läpi paljon prässäämiseen liittyviä asioita.

– Paljon on palaveerattu siitä, millaisissa tilanteissa prässi toimii ja milloin ei, sekä miltä tasolta aloitamme prässäämisen. Olemme myös luoneet valtavasti enemmän maalipaikkoja kuin mitä olemme tehneet maaleja. Siihen pyrimme löytämään tehokkuutta, maalivahti kertoo.

Niemi pystyi tiistaisessa JyPK-ottelussa pitämään maalinsa neljännen kerran koskemattomana. Kokonaisuudessaan hän on sangen tyytyväinen omiin otteisiinsa tällä kaudella.

– Taannoinen Ilves-peli oli joukkueena meiltä kauden heikoin esitys. Jos miettii taas viime tiistaista, koen pelanneeni hyvin ja siinä tuli torjuttaviakin tilanteita. Kiitokset lähtee puolustuslinjallemme, joka ei halunnut antaa vastustajalle mahdollisuuksia laittaa palloa maaliin, Niemi toteaa.

EBK–TPS. Naisten Ykköstä lauantaina klo 16 Keski-Espoon tekonurmi 1:llä.

Kuva: Janne Hirvensalo