Naiset: TPS nousi kahdesti tasoihin ja taisteli pisteen Vantaalta

TPS kohtasi tänään Kansallisessa Liigassa vieraskentällä PK-35 Vantaan. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun tappio allaan, joten odotettavissa oli kahden sisuuntuneen joukkueen kohtaaminen. TPS joutui lähtemään otteluun ilman Sanna Poralia, sillä edellisessä ottelussa saatu punainen kortti aiheutti Palloseuran puolustuksen tukipilarille yhden ottelun pelikiellon.

Perjantai-illan ottelu Vantaan Myyrmäen jalkapallostadionilla alkoi TPS:n kannalta murheellisesti, sillä ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu kymmenen minuuttia, kun kotijoukkueen kapteeni Sanna Saarinen upotti pallon rangaistusalueen sisältä vastustamattomasti Inkeri Niemen selän taakse. Ensimmäisen maalin jälkeen peli oli tasaista vääntämistä. PK-35 pystyi kuitenkin rakentamaan vaarallisia maalipaikkoja, kun taas TPS ei niitä pystynyt luomaan.

Molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan tyypillistä oman pelitapansa mukaista jalkapalloa. PK-35 pyrki hallitsemaan palloa, TPS puolestaan pyrki aiheuttamaan kotijoukkueelle harmaita hiuksia aktiivisella prässillään.  Toisinaan vierasjoukkue onnistuikin suunnitelmassaan, mutta maalipaikat kuitenkin jäivät vähiin, eikä kotijoukkueen puolustusta päästy kunnolla testamaan.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä heikko. Peliin lähtötilanne oli sikäli huono, että muutamien sairastumisten takia jouduttiin muuttamaan kokoonpanoa vielä viime tingassa. Vastustaja oli skoutannut meidät hyvin ja he yrittivät koko ajan pelata meidän vasemman pakin taakse palloa. Odotetusti he pyrkivät pelaamaan pallolla, mutta hieman suoraviivaisemmin, mitä aikaisemmissa peleissä, summasi TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen.

Toiselle puoliajalle tuli sisuuntunut TPS. Toista puoliakaa oli pelattu viisi minuuttia, kun Nelly Lehtilä tasoitti ottelun Silja Jaatisen mainiosta tarjoilusta. Maalia edeltävässä tilanteessa Lehtilä ja Taru Kalliovaara rakensivat jo vaarallisen maalipaikan. Kaikki kuitenkin lähti kapteeni Emma Santamäen loistavasta taistelusta. Ensin Santamäki riisti pallon ja avasi sitten pitkällä syötöllä hyökkäyksen.             

Noin viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkue PK-35 Vantaa meni uudestaan johtoon, kun Roosa Toivonen puski Rosa-Tuulia Mikkolan antamasta kulmapotkusta pallon maaliin. Kymmenen minuuttia tästä ja peli oli jälleen tasan, kun TPS:n Jenni Rannus upotti pallon komealla laukauksella maaliin. Maaliin johtanut tilanne lähti liikkeelle Rannuksen itsensä antamasta kulmapotkusta.

TPS:n tasoitusmaalin jälkeen PK-35 haki kolmatta maalia luomalla hyvää painetta vierasjoukkueen päätyyn. Kolmatta kertaa vierailijat eivät kuitenkaan suostuneet kotijoukkuetta päästämään johtoon. Inkeri Niemen muutamat paraatipelastukset takasivat TPS:lle vieraspisteen. Viihdyttävä ottelu päättyi siis 2–2. 

– Tauolla käytiin asioita läpi hieman tarkemmin. Tehtiin yksi vaihto ja näytettiin, missä vastustajalla on ylivoima. Pyrittiin sinne lisäämään pelaajia. Muuten meidän ei tarvinnut taktiikkaa muuttaa. Joukkue otti hyvin vastaan asiat, mitä käytiin läpi. Loppu oli taisteluvoitto, iloitsi turkulaisjoukkueen päävalmentaja Salonen.

Lopputulos:

PK-35 Vantaa – TPS 2–2 (1–0)

Ottelun maalit:

10 min 1–0 Sanna Saarinen
50 min 1–1 Nelly Lehtilä
57 min 2–1 Roosa Toivanen
67 min 2–2 Jenni Rannus

TPS:n kokoonpano:

Inkeri Niemi (MV)
Selja Leiwo
Silja Jaatinen
Jenna Koivisto (71 min Heidi Leppämäki)
Meri-Tuulia Reponen
Saana Kallio (78 min Saga Hakonen)
Jenni Rannus
Netta Hanhimäki (46 min Eveliina Heinonen)
Emma Santamäki (C)
Nelly Lehtilä
Taru Kalliovaara (63 min Adeliina Laine)

Varoitukset:         

PK-35 Vantaa
30 min Eerika Appelqvist

TPS
54 min Eveliina Heinonen
90 min Heidi Leppämäki

Erotuomari: Aapo Kyllönen

Pelipaikka: Myyrmäen jalkapallostadion

Yleisömäärä: 224

Seuraava ottelu: Su 21.5. klo 13.00 ONS–TPS, Oulu

Teksti: Timo Kinnunen    

Ottelun kooste

Lisää uutisia