Mujunen jatkosopimukseen – Aaltonenkin jo harjoituksissa mukana

Veikkausliigaan noussut TPS lähtee kauteen 2020 kolmella maalivahdilla. Kauden 2019 ykkösmaalivahtina päättänyt Jere Koponen sai jo viime vuoden puolella rinnalleen Santeri Aaltosen, joka siirtyi Turkuun Ykkösen voittaneesta FC Hakasta. TPS:n kolmas maalivahti on jo ennestään tuttu Miikka Mujunen, joka on solminut uuden jatkosopimuksen viime kauden seuransa kanssa. Mujusen uusi sopimus kattaa kauden 2020.

Jere Koponen pelasi TPS:n maalilla myös kaikki alkukauden Suomen Cupin ottelut. Santeri Aaltonen joutui puolestaan talvella selkäoperaatioon, josta hän on toipumassa pelikuntoon hyvää vauhtia. Miikka Mujunen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen toukokuussa.

– Mujusen piti liittyä meidän mukaamme jo aikaisemmin, mutta hänen tulemistaan pitkitti sekä yleiset olosuhteet että sormivamma. Saimme tutun maalivahdin, joka on ollut kovassa vireessä harjoituksissa. Aaltonen on myös treenannut jo kaksi viikkoa ja hänen toipumisensa on tapahtunut etuajassa. Meillä on kolme erittäin hyvää maalivahtia, eli erittäin hieno tilanne kaiken kaikkiaan, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen myöntää.

23-vuotias Mujunen siirtyi TPS-paitaan FC Lahdesta Veikkausliigakaudeksi 2018. Hän debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2013. Kaudella 2017 hän torjui FC Lahden maalilla kahdeksassa liigaottelussa ja kaudella 2018 TPS:n maalinsuulla kahdessa liigaottelussa.

Mujunen oli nostamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan viime kauden päätteeksi. Hän torjui kaudella 2019 yhteensä 17 ottelua Jalkapallon Ykkösessä. Hän on pelannut urallaan myös 26 poikien maaottelua.

Miikka Mujunen on kaudella 2020 RTV:n kummipelaaja.

Lisää uutisia