Meri-Tuulia Reponen siirtyy Palloseuran paitaan

29.01.2021 14:00

Meri-Tuulia Reponen siirtyy kauden 2021 kattavalla sopimuksella Palloseuran paitaan.

26-vuotias Reponen aloitti peliuransa Lausteen Nappulaliigassa, josta tie vei Turun Pyrkivän kautta Turun Weikkoihin, jossa hän debytoi kaudella 2013. Topparina pelaava Reponen sai heti lunastettua paikkansa kentällä, sillä kolmena ensimmäisenä kautenaan hän pelasi jokaisessa ottelussaan täydet peliminuutit. Vastuu jatkui hyvin myös kaudella 2016, sillä hän pelasi täydet minuutit kolmessatoista ottelussa. Kauden aikana syntyi myös ensimmäinen maali TuWe:ssa, kun Reponen iski pallon VIFK:n verkkoon. Vastuuta oli luvassa myös kahtena seuraavana kautena ja myös maaliverkot heiluivat, sillä kaudella 2017 Reponen osui kolmesti ja 2018 kertaalleen. 2018 päättyi kuitenkin Reposen kannalta ikävästi, sillä syksyllä tulleen loukkaantumisen takia kausi 2019 jäi kokonaan välistä. Kesällä 2020 Reponen nousi takaisin kokoonpanoon ja lunasti nopeasti paikkansa avauksessa. Nyt edessä ovat kuitenkin uudet mahdollisuudet Palloseuran paidassa.


- Voin sanoa, että edessä on kyllä mielenkiintoisia mahdollisuuksia, kun turkulaisena saan ensimmäistä kertaa pukeutua Tepsin paitaan! Vaikka edessä on hienoja mahdollisuuksia, piti asiaa miettiä käytännössä koko tauon ajan. Treenien alkamisen jälkeen päätös syntyi kuitenkin nopeasti ja halusin tulla Tepsiin.

Palloseurassa on paljon nuoria pelaajia, joille edessä on täysin uudenlaisia haasteita, mutta tässä kohtaa Reposella on hyvä paikka nousta esiin, sillä Ykkönen ja sen vaatimukset ovat hänelle tuttuja jo usean vuoden ajalta.

- Tuon joukkueeseen paljon kokemusta, sillä pelasin ensimmäisen otteluni Ykkösessä jo vuonna 2010, joten tiedän hyvin, millainen sarja on kyseessä. Kokemuksen kautta tulee mukana myös varmuutta ja tasaisuutta omassa tekemisessä. Puolustuspäästä poistui paljon kokemusta, mutta nyt voin tuoda tilalle toisenlaista kokemusta.

Turkulaisena Palloseura on käynyt myös Reposen mielessä, mutta TuWe piti pitkään puolensa. Lopulta tie vei kuitenkin mustavalkoiseen paitaan, sekä uuteen arkirytmiin ja tempoon.

- Kyllä Palloseuraa joskus mietti, mutta TuWe:ssa oli helppo ja hyvä olla. Joukkueessa oli alkuvuosina paljon kavereita ja varma pelipaikka, joten silloin mustavalkoisen paidan houkutus ei vielä ollut mielessä. Nyt kuitenkin täällä ollaan ja arki Tepsissä on alkanut hyvin. Treenien tempo on hyvä ja arkirytmiin tuli pientä vaihtelua treenipaikan vaihduttua Raunistulasta ensin Urheilupuistoon ja nyt Kupittaalle, mutta menen hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Akustin pelityyli on erilainen, mitä meillä TuWe:ssa oli, joten se vaatii vähän totuttelua, mutta kaikki vaikuttaa hyvältä. Akusti on hyvin läsnä harjoituksissa ja vaatii meiltä paljon, joten kaikkien pitää antaa parastaan.

Pitkään TuWe:a edustanut Reponen pääsee kauden aikana pelaamaan myös omia ystäviään vastaan ja Turun derbyjen paluu sytyttääkin häntä jo nyt, vaikka kauteen onkin vielä aikaa.

- Odotan innolla kohtaamista TuWe:n kanssa ja palaamista Raunistulaan, kun sen aika koittaa. Olen urani alkupäässä päässyt pelaamaan Turun derbyjä, joten tiedän, mitä on luvassa. Mikään muu peli ei voi tarjota samaa tunnetta joten on hienoa, että niitä on taas luvassa. Toivotaan, että tulevalla kaudella on luvassa paljon vastuuta ja pääsen nostamaan omaa tasoani, jotta voin myös derbyissä olla mukana!